Tänään TV:ssä: Kotimainen draamakomedia keräsi kehuja, mutta lässyttävää kertojaääntä pidettiin ärsyttävänä

Maija löytää sävelen – TV1 keskiviikkona 12.01. klo 13:03

Vuonna 1950 valmistunut komedia kertoo työläiskorttelin tytöstä Maijasta, joka pääsee herrasväelle piiaksi ja rakastuu talon nuoreen mieheen.

Nuorta onnea varjostaa Maijan menneisyyden paljastuminen. Pääosissa nähdään Leena Häkinen ja Martti Katajisto.

Elokuvan käsikirjoitus perustuu Itävallasta Tukholmaan muuttaneen juutalaispariskunnan elämäntarinaan. Elokuva sai kriitikoilta pääosin kiitosta, joskin jotkut pitivät elokuvassa kuultavaa kertojaääntä liian lässyttävänä.

Maija löytää sävelen oli nuoren ohjaajan Matti Kassilan kolmas elokuva.

Helsingin Sanomien Paula Talaskivi piti elokuvaa ”yllättävän miellyttävänä tuttavuutena”.

”Nuori, ’taiteellisen ohjaajan’ epiteettiä nykyisin jo vähän ansiostakin kantava Matti Kassila on vuoden kuluessa kehittynyt huikeasti. Tässä hänen kolmannessa elokuvassaan on aika lailla jo persoonallista tyyliä ja sitä paitsi jonkin verran kultivoidumpi yleisleima kuin meikäläisissä filmeissä yleensä. Etenkin hän kunnostautuu musikaalisen taiteilijaperheen kotimiljöön elävöittämisessä ja oikean perhetunnelman luomisessa”, Talaskivi kehui.

Säveltäjä Ahti Sonninen sai elokuvamusiikista laatuaan ensimmäisen Jussi-palkinnon. Elokuvan toisen Jussi-palkinnon sai Rakel Laakso parhaasta sivuosasta.

Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on TwitterEmail this to someone