Tänään TV:ssä: Kohuttu suomalaisnäyttelijä viimeisessä isossa roolissaan – lopetti uransa, koska elokuva-ala ei elättänyt

Ville Salmisen ohjaama Köyhä laulaja nähdään torstaina TV1:llä klo 13.25.

Vuonna 1950 valmistunut elokuva kertoo laulajasta ja säveltäjästä, jotka alkavat päästä menestyksen makuun esiintyessään kahvilassa.

Ville Salmisen ohjaaman elokuvan pääkaksikkoa esittävät Henry Theel ja Aku Korhonen. Naispääosassa nähdään Sirkka Sipilä, joka oli yksi sota-ajan tunnetuista suomalaisista filmitähdistä.

Sipilä oli noussut kohun keskelle jo vuonna 1940 elokuvassa Aatamin puvussa ja vähän Eevankin. Tuolloin 20-vuotiaan näyttelijän yöllinen voimistelujakso edusti suomalaisessa elokuvassa aikansa rohkeimpia naispuolisen alastomuuden kuvauksia.

Köyhä laulaja jäi Sipilän viimeiseksi keskeiseksi elokuvarooliksi. Hän näytteli vielä kreditoimattoman myyjättären roolin elokuvassa Gabriel, tule takaisin, mutta jätti elokuva-alan 1950-luvun alussa, koska se ei enää tarjonnut riittävää toimeentuloa.

Myöhemmin Sipilä työskenteli muun muassa myyjättärenä, mainoskasvona ja Imatran kaupunginteatterin näyttelijänä. Hän kuoli syöpään vain 44-vuotiaana.

Köyhä laulaja sai aikanaan kahtia jakautuneen vastaanoton, eikä yleisömenestys noussut keskitasoa paremmaksi. Aamulehti kiitti kuitenkin Ville Salmisen ohjausta kepeästä luistavuudesta ja railakkaasta ilonpidosta.

Lehden mukaan elokuva oli jopa parempi kuin sen nimi antoi odottaa kotimaiselta kevyen linjan huvinäytelmältä.

Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on TwitterEmail this to someone

Kommentoi artikkelia

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *