Tänään TV:ssä historian erikoisin Bond-elokuva – kuvauksissa hussattiin rahaa kohtauksiin, joille ei ollut käyttöä

Casino Royale (K12) – Nelonen perjantaina 8.07. klo 22:10

Vuonna 1967 ensi-iltansa saanut agenttikomedia Casino Royale on monen mielestä kaikkien aikojen eriskummallisin James Bond -elokuva. Elokuvaa ei kannata sekoittaa vuoden 2006 samanimiseen Bond-leffaan.

Tässä satiirisessa Bond-elokuvassa agentti-007:aa näyttelee ainoaksi jääneen kerran David Niven. Muissa rooleissa nähdään ikoniset Ursula Andress, Peter Sellers, Orson Welles ja Woody Allen.

Elokuvan syntyä edelsi värikäs episodi. ”James Bondin isähahmo” Ian Fleming myi pikkurahasta tarinan filmausoikeudet 1960-luvulla Charles Feldmanille. Hän ei suostunut myymään oikeuksia Sean Conneryn Bond-filmien tekijöille, vaan päätti tehdä oman ison budjetin Bond-leffan.

Feldman hän ei halunnut kilpailla varsinaisten Bond-tuotosten kanssa, joten hän päätti tehdä elokuvasta parodian. Elokuvan teostakin kehkeytyi vitsi, sillä leffalle kertyi lopulta viisi ohjaajaa. Heistä tunnetuimpia olivat John Huston ja Oscar-voittaja John Parrish.

Myös rahaa paloi runsaasti ja Casino Royalesta tuli kalliimpi kuin siihen mennessä tehdyistä oikeista Bondeista.

Ohjaajalegenda Woody Allen on muistellut, että rahaa ”viskattiin kankkulan kaivoon”. Koska ohjaajia oli useita, lokuvaan kuvattiin irrallisia kohtauksia, joilla ei ollut lopulta käyttöä.

Elokuvan kalleus ja epäonnistuminen johtuivat ennen kaikkea siitä, ettei kellään ollut ohjia käsissään. Kun esimerkiksi Peter Sellers ja Orson Welles alkoivat käydä toistensa hermoille, ei kukaan korjannut ongelmaa vaan Sellers ja Welles päätyivät kuvaamaan yhteisiä kohtauksiaan ainoastaan silloin kuin toinen ei ollut paikalla, elokuvasta kirjoitetaan Ylen sivuilla

Casino Royale on saanut kulttimaineen. Monet pitävät sitä Austin Powers -parodialeffojen esikuvana.

Parodia-Bondia esittänyt David Niven teki menestyksekkään uran. Vuonna 1959 hän voitti parhaan miespääosan Oscarin elokuvasta Eri pöydissä.  Hän kuoli vuonna 1983 ALS-tautiin- Hänen viimeisiksi elokuvikseen jäivät Vaaleanpunaisen pantterin jäljillä ja Vaaleanpunaisen pantterin kirous.

Katso traileri alta.

Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on TwitterEmail this to someone