Tänään TV:ssä hämmennystä aiheuttanut suomikomedia aiheutti hämmennystä – alastonmallinukke oli monelle katsojalle liikaa

Ville Salmisen ohjaama Alaston malli karkuteillä nähdään keskiviikkona TV1:llä klo 13.30

Vuonna 1953 ensi-iltansa saanut kotimainen komedia kertoo taiteilija Olavi Metsosta, jota esittää Sakari Jurkka. Metson elämä ajautuu hulvattomaan sekasortoon, kun hänen alastonmallina käyttämäänsä nukkea erehdytään pitämään oikeana naisena.

Väärinkäsitykset paisuvat lopulta niin pitkälle, että taiteilija joutuu epäillyksi vaimonsa Sirkan murhasta. Sirkan roolissa nähdään Raili Mäki.

Alaston malli karkuteillä valmistui pienellä budjetilla ja ripeällä aikataululla. Rahaa säästyi, sillä Salminen paitsi ohjasi ja käsikirjoitti myös lavasti elokuvan itse. Kuvaukset saatiin valmiiksi alle kahdessa viikossa.

Komedia sai aikanaan ristiriitaisen vastaanoton. Osa kriitikoista kiitti Salmisen nokkelaa huumoria, mutta joidenkin mielestä elokuvan aihepiiri oli liian synkkä kepeän komedian käsiteltäväksi.
Tuotantoyhtiö Fennada-Filmin mukaan elokuvan tarkoituksena oli osoittaa, kuinka paljon kärsimystä voivat aiheuttaa ihmiset, jotka haluavat nähdä kaikessa jotakin pahaa.

Elonetin mukaan elokuvan koomiset ainekset lähestyivät mustaa huumoria, eivätkä kaikki katsojat osanneet suhtautua siihen riittävän kevyesti. ’

Oman lisänsä tahattomaan komiikkaan toi elokuvateattereissa esitetty lyhytelokuva, jossa Pentti Viljanen täytti veroilmoitusta ”kunnian ja omantunnon kautta” — ja nähtiin hetkeä myöhemmin pääelokuvassa kassalaatikoita ryöstelevänä vankikarkurina.

Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on TwitterEmail this to someone

Kommentoi artikkelia

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *