Tänään TV:ssä arkaluontoista huumoria sisältänyt sotilasfarssi – venäläisvitsejä ja Stalinin ivaamista sensuroitiin minuuttikaupalla

Niin se on poijjaat – TV1 keskiviikkona 17.08. klo 13:55

TV1 esittää keskiviikkona jatkosodan aikaan sijoittuvan sotilaskomedian Niin se on poijjaat, joka kertoo tuhannen ja yhden vitsin miehestä, korpraali Möttösestä.

Aikansa suuren stand up -koomikon Einari Ketolan esittämä savolainen supliikkimies saa komennuksen rintamalle viihdytysjoukkoihin. Roolihahmo sai alkunsa Propaganda-Aseveljien Asemiesiltojen esityksissä.

Elokuva sai ensi-illan jouluna 1942, jolloin Suomen ja Venäjän välillä käytiin jatkosotaa

Elonet-tietokannan mikaan sodan jälkeen tuotantoyhtiö lyhensi oma-aloitteisesti elokuvaa noin 10 minuuttia. Poistettaviksi joutuivat repliikit ja laulut, joissa puhuttiin ”ryssistä” ja Suur-Suomesta. Myös Staliniin kohdistunut pilkanteko joutui sensuurin rattaisiin.

Puhdas viihde-elokuva herätti pääosin positiivista hyrinää kriitikoissa.

Filmi on itsessään tavanomainen viihdytystilaisuus, jonka alkupuoleen on punottu siteeksi hieman juontakin, mutta joka kuitenkin ennen pitkää herpaantuu ja elokuva muuttuu kuvaelmamaiseksi eri ohjelmanumeroineen, joita Möttönen kolmosineen nimellisesti liittää yhteen”, Aamulehti kirjoitti.

Elokuvaa kuvattiin muun muassa Helsingin Ruskeasuolla ja Messuhallissa. Elokuvan lopussa on autenttista kuvaamateriaalia suomalaisten joukkojen etenemisestä kesällä 1941.

Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on TwitterEmail this to someone