Apulannan Toni Wirtanen ja Jannika B avioituivat 31.12.2013. Seurustelusuhde alkoi pari vuotta aikaisemmin. Somessa Jannika B paljastaa paikan, mistä kaikki alkoi
Lue lisää
Toni Wirtanen hehkuttaa somessa vaimonsa Jannika B:n uutta albumia Toinen nainen. Levyn sorvaamista läheltä seurannut Toni toteaa urakan olleen pitkä
Lue lisää
Jannika B on lisännyt someen tunnelmia artistin arjesta vessaselfien muodossa. Tällä kertaa vessaselfien rinnalla kulkee haikea viesti elävästä elämästä. Jannika B on
Lue lisää
Jannika B on kertonut somessa aikaisemmin kokemistaan epävarmuuksista liittyen omaan kehoon. ”Nuorempana -ja välillä edelleenkin- huomaan häpeäväni ja piilottelevani ’tynnyrireisiäni’
Lue lisää
Tällä viikolla The Voice of Finlandissa päästään Kaksintaistelu-vaiheeseen, jossa laulajat ottavat toisistaan mittaa kehässä. Uudistuneessa vaiheessa tähtivalmentajat saavat kaapata niin
Lue lisää
Jannika B, rouva Wirtanen, on täyttänyt 33 vuotta. Jannika on lisännyt someen yhden syntymäpäivänsä kohokohdan – onnittelulaulu ruotsalaiselta euroviisuvoittajalta Måns Zelmerlöwiltä.
Lue lisää
Maria Veitolan yökyläily Wirtasten luona on kerännyt katsojilta kiitosta. Toni Wirtanen ja Jannika B saavat somessa kiitosta elämänasenteestaan; ”Ihanat Wallattomat
Lue lisää
Tänään torstaina Maria Veitola yökyläilee Wirtasten luona. Toni ja Jannika B – luvassa nurkkiin pissiviä koiria ja keski-ikäinen kalju äijä, millä
Lue lisää
Apulannan Toni Wirtanen on elänyt vahvasti somessa vaimonsa Jannika B:n Tähdet, tähdet -kisan etenemistä. Mies on estoitta hehkuttanut vaimonsa puolesta
Lue lisää