Swallow the Sun -yhtyeen tarina kirjaksi: ”Ja tämähän oli varsin terapeuttinen sessio bändillekin puhua vanhat asiat halki”

Vuonna 2000 perustettu jyväskyläläinen metallliyhtye Swallow the Sun on julkaissut uransa aikana kahdeksan studioalbumia, jotka ovat nousseet Suomen virallisen listan kärkisijoille saakka. Bändi nauttii kansainvälistä suosiota myös muualla Euroopassa sekä Yhdysvalloissa.

Tammikuussa 2024 julkaistava kirja tarjoaa syvällisen katsauksen yhteen Suomen merkittävimmistä metallibändeistä. Yhtye puhuu nyt ensimmäistä kertaa julkisesti niin bändin sisäisistä ristiriidoista, musiikkibisneksen tylyistä kiemuroista kuin kaiken alleen peittäneestä tuskasta, mutta myös ystävyydestä ja vankasta, läpi seinien vievästä tahdonvoimasta. Surun sanansaattajien suorapuheisen tarinan on kirjoittanut mm. Sentenced-elämäkerrasta Täältä pohjoiseen: Sentencedin tarina tuttu Matti Riekki.

Vuonna 2000 perustetun Swallow the Sunin raskastunnelmainen metallimusiikki on niittänyt menestystä niin kotimaisilla levylistoilla kuin kiertueilla ympäri maailman. Alakuloa on myös bändin omassa tarinassa, sillä monet sen sävelistä ovat nousseet tosielämän syvästä surusta. Yhtyeen nimeä kantavassa historiikissa johtohahmo Juha Raivio puhuu ensi kertaa liki ylitsepääsemättömän vaikeista asioista, raastavimpana puolisonsa kuolemasta.

”Kun kuulin kirjaideasta ensimmäisen kerran, vastaukseni oli sataprosenttinen EI. Olen aina toivonut, että musiikki puhuisi puolestaan. Bändi on kuitenkin joutunut uppoamaan loppumattoman syvään Mariaanien hautaan ja kiipeämään päättymättömältä tuntuvaa vuorenseinämää, ja se tarina ansaitsee tulla kerrotuksi. Pohjolan laulut ovat nyt näissä kansissa, naurussa ja surussa, ja oma seitsemän vuoden hiljaisuuteni on ohi, Raivio sanoo Liken tiedotteessa.
 
Vaikka Raivio on Swallow the Sunin sydän ja sielu, kyse ei ole yksinpelistä. Ääneen pääsevät myös kaikki muut yhtyeessä vaikuttaneet hahmot, jotka ovat tuoneet sen sointiin oman panoksensa ja tehneet Swallow the Sunista aidosti omaleimaisen yhtyeen.

”Bändillä on jo sen verran ikää, että tarinoita alkoi olla kasassa kirjan verran. Ja tämähän oli varsin terapeuttinen sessio bändillekin puhua vanhat asiat halki. Se ei muuten ollut helppo tehtävä suomalaiselle miehelle! Nauruilta ja itkuiltakaan ei voinut välttyä”, toteaa yhtyeen solisti Mikko Kotamäki.

Bändin tarinan kirjaaminen oli merkityksellistä myös kirjailija Matti Riekille:

”Swallow-tarinan kirjoittaminen oli minulle samanlainen kutsumustyö ja kunniatehtävä kuin Sentenced-biografian työstäminen yhdeksän vuotta aiemmin. Tarjous, josta ei voinut tai saanut kieltäytyä. Vaikka olen seurannut yhtyeen touhuja jo aiemmin, joskus läheltäkin, moni asia prosessin varrella yllätti kunnolla. Kovakin fani saa siis silmilleen juttuja, joita ei taatusti ole vielä lukenut. Jo pelkästään se riittää pitkälle, että pitkään julkisuudessa vaiennut Raivio puhuu nyt mitään peittelemättä, mutta kyllä hyvää tarinaa – hauskaa ja todellakin vähemmän hauskaa – puskee kautta linjan, Riekki sanoo.

Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on TwitterEmail this to someone