Joensuulainen melodista metallia soittava Stormbreaker on julkaissut uuden singlen nimeltä ”Stormageddon”, joka on todellista herkkua muun muassa Battle Beastin ja Amaranthen faneille. Kahdella laulajalla varustettu yhtye yhdistelee kappaleessa tarttuvia melodioita, raskaita riffejä ja eeppisen kertosäkeen mieleenjääväksi kokonaisuudeksi.
Vuonna 2021 perustettu Stormbreaker on määrätietoisesti rakentanut omaa soundiaan ja identiteettiään pitäen riman korkealla niin sävellyksissä kuin esiintymisessä. Yhtyeen debyyttialbumi ”Enlightning” ilmestyi viime vuonna. Seuraavan kerran Stormbreakerin voi nähdä livenä Joensuun Ilovaarirockissa.




