Näyttelijä Samantha Weinstein on kuollut 28-vuotiaana

Kanadalainen näyttelijä Samantha Weinstein on kuollut sairastamaansa munasarjasyöpään vain 28-vuotiaana, Hollywood Reporter kertoo.

Näyttelijän managerin mukaan Weinstein kuoli 14. toukokuuta Torontossa. Hän sai syöpädiagnoosin kaksi ja puoli vuotta sitten.

Lapsitähtenä uransa aloittanut Weinstein tunnetaan erityisesti roolistaan lukiolaistyttö Heatherina Carrie-kauhuelokuvassa. Vuonna 2013 ensi-iltansa saanut Carrie perustuu Stephen Kingin samannimiseen romaaniin, josta Brian De Palma teki ensimmäisen elokuvan vuonna 1976.

Hän muistetaan myös televisiosarjoista Totuuden taakka ja Huokauksien hotelli.

Weinstein aloitti näyttelemisen kuusivuotiaana. Hänestä tuli 10-vuotiaana historian nuorin ACTRA Award -palkinnon voittaja Toronton elokuvafestivaaleilla, kun hänet palkittiin roolistaan parhaana naisnäyttelijänä lyhytelokuvassa Big Girl.

Hän vaikutti myös torontolaisen rockyhtye Killer Virginsin laulaja-kitaristina.

Weinstein jatkoi työskentelyä loppuun saakka. Hän teki viimeisen ääniroolityönsä toukokuun alussa. Häntä jäi kaipaamaan aviomies, sisko ja vanhemmat.

Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on TwitterEmail this to someone