Näyttelijä Sacheen Littlefeather on kuollut – muistetaan myös Oscar-gaalan kohutapauksesta

Amerikkalainen näyttelijä ja malli Sacheen Littlefeather on kuollut 75-vuotiaana, Hollywood Reporter kertoo. Hänellä todettiin rintasyöpä vuonna 2018.

Omaisten mukaan Littlefeather kuoli sunnuntaina kotonaan Pohjois-Kaliforniassa läheistensä ympäröimänä. Hänellä todettiin rintasyöpä vuonna 2018.

Littlefeater näytteli muun muassa elokuvissa Raivoisa kosto (1975) ja Kuoleman neuvonantaja (1973).

Hänet muistetaan erityisesti vuoden 1973 Oscar-jakotilaisuudesta, jossa hän kieltäytyi Marlon Brandon puolesta hänelle Kummisetä-elokuvasta myönnetystä palkinnosta.

Liv Ullman ja Roger Moore olivat ojentamassa palkintoa Sacheen Littlefeatherille lavalla, mutta hän nosti oikean kätensä ja kieltäytyi kohteliaasti vastaanottamasta sitä.

Branon ei halunnut vastaanottaa palkintoa, koska hänen mukaansa Yhdysvaltojen elokuvateollisuus kohteli Amerikan alkuperäiskansoja väärin. Hän lähetti Littlefeatherin hylkäämään palkinnon.

Littlefeather sai osakseen buuauksia ja hän joutui lehdistön ryöpyttämäksi.

Oscar-akatemia julkisti virallisen anteeksipyynnön näyttelijälle viime elokuussa. Sen mukaan hänen saamansa kohtelu oli aiheetonta ja perusteetonta.

Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on TwitterEmail this to someone