Minna Kaupin elämäkerta viedään käsistä – ”Kirja on vienyt yöunia ja aiheuttanut stressiäkin”

Suunnistajalegenda Minna Kaupin elämäkerrästa on otettu nopeasti jo kolmas painos.

Yhdeksänkertaisen maailmanmestarin tarinan kertova Suunta/vaisto -kirja julkaistiin 23.4. Elämäkerran on kirjoittanut Ari Väntänen.

Ensimmäinen painos myytiin loppuun jo ensimmäisen viikon aikana. Minna Kauppi kertoo blogissaan, että painokoneet jauhavat jo kolmatta painosta. Lisäksi kirja on ollut saatavana e- ja äänikirjana.

Hän kertoo yllättyneensä kirjan menestyksestä, sillä hän ei omien sanojensa mukaan ole ollut esillä julkisuudessa viimeisen neljän vuoden aikana.

”Viimeiset pari viikkoa ovat olleet melko erikoisia. Pakko sanoa, että välillä tämä ”alastomana näyteikkunassa seisoskelu” on vienyt yöunia ja aiheuttanut stressiäkin, mutta lukijapalautteet ovat rauhoittaneet mieltä, että ehkä tässä sittenkin oli jotain järkeä. Sydämellinen kiitos niistä!, Kauppi kirjoittaa blogissaan.

Lue lisää kirjasta ja katso alta kuva sen tekijöistä.

View this post on Instagram

Suomen menestyneimmän suunnistajan Minna Kaupin elämäkerta ilmestyy tänään 🌲🧭💥. Näin riemukkaalta näyttää, kun teoksen kirjoittaja Ari Väntänen ja Minna Kauppi saivat lämpimäisensä ensimmäisen kerran käteen ja asettautuivat kuvattavaksi – turvavälein tietysti. Minna Kauppi: Suunta / vaisto kertoo Minna Kaupin äärimmäisestä voitontahdosta, vaikeuksista ja tietysti lajeista jaloimmasta, suunnistamisesta. Koska kirjakauppavierailut ja Jukolakin on peruttu, niin Minna Kauppia on mahdollista tulla tapaamaan huomenna torstaina klo 17 Liken Facebookiin livelähetykseen. Suunnista siis kirjakaupan kautta Like Army -tilille! #minnakauppi #suuntavaisto #ariväntänen @arivantanen #elämäkerta

A post shared by Like Kustannus (@likekustannus) on

Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on TwitterEmail this to someone