Menestysdekkaristi Max Seeckin ja Joonas Pajusen ohjaama ja käsikirjoittama Koputus-elokuva saa Suomessa elokuvateatteriensi-illan 22.2.2023.
Elokuvan levittäjän Nordisk Filmin tiedotteen mukaan Koputus on myyty yli 70 maahan, muun muassa Saksaan, Itävaltaan, Sveitsiin, Ranskaan, Indonesiaan, Taiwaniin ja Latinalaiseen Amerikkaan.
Kansainvälisesti elokuvasta käytetään sen englanninkielistä nimeä The Knocking.
Kauhutrilleri on herättänyt kiinnostusta myös festivaaleilla ja se on valittu juuri Sitges-elokuvafestivaalin kilpasarjaan. Kyseessä on kansainvälisesti erittäin merkittävä kauhelokuvafestivaali ja pelkästään pääsy sen ohjelmistoon on merkittävä saavutus. Festivaali järjestetään 6.-16.10.2022 Espanjassa. Koputus esiteltiin tänä keväänä myös Cannesin elokuvafestivaaleilla, missä se sai innostuneen vastaanoton.
Max Seeck ja Joonas Pajunen ovat käsikirjoittaneet elokuvan yhdessä. Sen päärooleissa nähdään Pekka Strang, Inka Kallén ja Saana Koivisto. Solar Filmsin elokuvan levittää Nordisk Film ja kansainvälisestä myynnistä vastaa tanskalainen LevelK.
Max Seeckin (s. 1985) kirjojen käännösoikeuksia on myyty yli 40:ään maahan. Hänen trillerinsä The Witch Hunter nousi The New York Times -lehden bestseller-listalle ensimmäisenä suomalaisromaanina sitten Mika Waltarin Sinuhe egyptiläisen. Teoksen pohjalta on valmisteilla samanniminen Hollywood-sarja.
Seeckin kirjoja on myyty Suomessa noin 300 000 kappaletta. Seeck on kirjoittanut kaikkiaan seitsemän romaania, joista ensimmäinen, Hammurabin enkelit, ilmestyi Tammen julkaisemana vuonna 2016.
Kuva: Jermain Hornborg
