Billboardin tietojen mukaan mestariohjaaja Martin Scorsese suunnittelee elokuvaa punkin ikonista Ramonesista. Kyseessä on dramatisoitu elokuva, ei siis dokumentti. Elokuvan olisi tarkoitus ehtiä valkokankaille vuonna 2016.
Ramones-faneille on luvassa ihmeteltävää myös tulevan dokumentin ja musikaalin muodossa.
Punk-pioneeri Ramonesin kaikki alkuperäisjäsenet ovat jo siirtyneet taivaallisille soittoareenoille. Soittomiehistä viimeinen, Tommy Ramone (Thomas Erdelyin), menehtyi heinäkuussa.