Norjalainen progressiivinen rock-metalliryhmä Leprous syöksyi edellisellä Coal-levyllään turhankin synkkiin vesiin. Vaikka ääripäät olivat etäällä, pimeyteen takertuminen oli jälkikäteen ajateltuna turhaa. Dramaattisuus ei tarvitse kyytipojaksi yletöntä synkkyyttä. Tottakai bändin jannuilla oli Emperor-taustansa johdosta halua pitää tiukasti kiinni metallileimasta. Mutta mitä sitten jos joku tulee sanomaan että uusi levy on enemmän rokkia kuin metallia?
Vaikka ilmeikkään maalaileva musiikkimatka seilaa edelleen Musen, Faith No Moren, Porcupine Treen, Pain of Salvationin ja Dream Theaterin suunnalla, ilmavampi ote ja rock-henkisempi Biffy Clyro -hekumointi tuottaa vakuuttavaa jälkeä. Uutta The Congregation-levyä voi suositella vaikka Von Hertzen Brothersin faneille, huutoa ja aggressiota kuullaan vain lyhyiden näytteiden verran. Periaatteessa muutos Coal-albumista The Congregation -kiekkoon on yllättävän huomaamaton. Levyiltä löytyy toisiaan sivuavia teemoja. Tuoreella levyllä Leprous uskaltaa keventää, ilmavuus tuo kokonaisuuteen aivan uutta ilmettä. Lisäksi levyn materiaali on jäsennellympää ja sovituksiin on lisätty yksityiskohtia.
Kuin Faith No More veivaisi Muse-covereita. Leprous hallitsee tunnelman kehittelyn. Bändi on löytänyt suoranaisen ’leijuntavaihteen’, unohtamatta kuitenkaan kutkuttavaa progeilua. Leprous ei erehdy kuitenkaan loputtomaan soitinmasturbaatioon. Bändin harrastama progressiivisuus on rakenteellista ja kun mukaan lisätään emotionaalinen mutta samalla taivaita tavoitteleva paisuttelu, Leprous yltää parhaimmillaan pakahduttavaan lopputulokseen. Erotuksena vaikka Museen tai Dream Theateriin, Leprous yltää emotionaalisuudessa aivan uudelle tasolle.
Jos albumilta pitää poimia parhaita hetkiä, Third law on kuin Von Hertzen Brothersin coveroimaa Musea.The Flood on kaikkea edellä mainittua kaupallisesti vetoavassa kuosissa. Slave on suuri kuin Queen ja ärinäosio hekumoi post-metallia parhaimmillaan. Kiekon aloittava The Price on nykivässä värikylläisyydessään vaikuttava tekele.
Joidenkin mielestä Leprous on siistinyt soundiaan jo turhankin kosiskelevaksi. Bändi ei sovi edes kahteen erilliseen genrelokeroon. Allekirjoittanut arvostaa levyn hienoisesti Coal-kiekon yläpuolelle. Vaikka bändiltä sujuu mainiosti myös aggressiivisempi tuuletus, rajoista piittaamaton emotionaalinen progeviittauksien viljely on pelkästään ja yksinomaan nautinnollista.
