Vuonna 2011 perustettu suomalainen rockyhtye Pimeys lopettaa. Yhtye soittaa viimeisen keikkansa Helsingin Tavastialla 19. syyskuuta. Yhtyeen jäsenet jatkavan musiikin parissa
Lue lisää
W.A.S.P.-yhtyeen maailmankiertue on peruttu. Bändin oli tarkoitus soittaa Suomessa syyskuussa. ”1984 to Headless – 2020 World Tourilla” syyskuussa 2020 Tampereelle,
Lue lisää
Viime viikonloppuna Tampereen Tullikamarin lavoilta ja Oulun 45 Specialista striimattu Stayin’ Alive Festival saavutti myös kansainvälisen huomion. Tapahtumajärjestäjän mukaan IP-osoitteiden
Lue lisää
Walesilainen laulaja Ricky Valence on kuollut 84-vuotiaana, BBC kertoo. Hänen edustajansa mukaan Valence sairasti dementiaa ja hän oli kuollessaan hoitokodissa.
Lue lisää
Kansainvälistäkin uraa luoneet sellisti Jussi Makkonen ja pianisti Nazig Azezian ovat kuvanneet tällä viikolla musiikkivideon kuuluisilla Ruunaan koskilla Lieksassa.
Lue lisää
Lauantain toivotut -levyn kappaleet kuultiin ensimmäistä kertaa Olavi Uusivirran ja hänen yhtyeensä esittäminä Ylen Olohuone-ohjelmassa. Erityislaatuinen keikka saavutti suuren suosion. Albumi Lauantain toivotut on myös
Lue lisää
Celine Dionin Courage-maailmankiertue siirtyy vuoteen 2021. Alun perin kiertueen piti toteutua kuluvan vuoden aikana, mutta koronaviruksen leviäminen muutti suunnitelmat, ja
Lue lisää
Total Guitar magaznen lukijat ovat äänestäneet Queen-legenda Brian Mayn kaikkien aikojen kitaristiksi. ”Olen sanaton”, kommentoi May kuultuaan valinnasta. Total Guitarille
Lue lisää
Yhdysvaltalaisesta The Pointer Sisters -yhtyeestä tuttu ja soolourallaankin menestynyt Bonnie Pointer on kuollut, TMZ-sivusto kertoo. Anita-siskon mukaan Bonnie Pointer kuoli
Lue lisää
Brittiläisen The Sweet -yhtyeen laulaja ja basisti Steve Priest on kuollut 72-vuotiaana. Yhtye kertoo Priestin kuolemasta Twitterissä. Hänet muistetaan hyvästä
Lue lisää