Yhdysvaltalainen näytteliä Ron McLarty on kuollut 72 vuoden ikäisenä. Hänet tunnetaan parhaiten elokuvista The Postman – tulevaisuuden sanansaattaja (1997), St.
Lue lisää
Amerikan Psyko (K16) – Sub Tiistaina 11.02. klo 21:00 Sub esittää illalla vuonna 2000 valmistuneen jännityselokuvan Amerikan Psyko. Bret Easton
Lue lisää
Rakastettu näyttelijä Juha Muje on kuollut. Hänen omaisensa vahvistivat suru-uutisen Suomen Kansallisteatterille. Muje oli kuolessaan 69-vuotias. Hän työskenteli Kansallisteatterissa vuodesta
Lue lisää
Elokuva-alan Oscar-palkinnot jaettiin varhan aamulla Suomen aikaa Los Angelesissa. Parhaan elokuvan Oscar-palkinnon sai eteläkorealainen trilleri Parasite. Kyseessä on ensimmäinen kerta,
Lue lisää
Tanskalainen tyttö (K12) – TV5 Maanantaina 10.02. klo 22:00 TV5:llä nähdään maanantaina David Ebershoffin romaaniin ja tositapahtumiin pohjautuva fiktiivinen tarina
Lue lisää
All the Money in the World (K16) – TV2 Maanantaina 10.02. klo 21:00 Vuonna 2017 valmistunut tosipohjainen draamaelokuva kertoo tositapauksesta,
Lue lisää
Yhdysvaltalaisnäyttelijä Robert Conrad menehtyi sydämen vajaatoimintaan kotonaan Maibussa lauantaina. Hän oli 84-vuotias. Conradin tiedottaja Jeff Ballard vahvisti asian TMZ-sivustolle. Conrad
Lue lisää
Yhdysvaltalainen konkarinäyttelijä Orson Bean kuoli perjantaina jäätyään auton alle ylittäessään katua Los Angelesin Venicessä. 91-vuotias Bean menehtyi välittömästi. Los Angelesin
Lue lisää