Juice Leskisen varhaisvuosilta tuttu Coitus Int -yhtye palaa keikkalavoille 50 vuoden jälkeen – Katso tuore kuva!

Tänä vuonna tulee kuluneeksi tasan 50 vuotta Coitus Int -yhtyeen debyyttialbumin julkaisusta. Merkkivuotta juhlistaakseen yhtyeen perustajäsenet Mikko Alatalo, Pena Penninkilampi ja Harri Rinne tekevät yhdessä tamperelaisen Hauli Bros -yhtyeen kanssa juhlakiertueen nimellä Coitus Int 50 Revival.

Alkuperäinen Coitus-kolmikko on esiintynyt yhdessä viimeksi vuonna 1973, joten tarjolla on sanojen varsinaisissa merkityksissä historiallisia hetkiä.

Coitus Int 50v Revival -keikoilla tullaan kuulemaan kappaleita Coitus Intin kahdelta albumilta: ”Juice Leskinen & Coitus Int” (1973) ja ”Per Vers, runoilija” (1974). Levyt sisältävät monia ikonisia kappaleita, kuten ”Heinolassa Jyrää”, ”Hengitä sisko”, ”Hän hymyilee kuin lapsi” ”Juankoski Here I Come”, ”Elämässä pitää olla runkkua” sekä kakkoslevyn nimikkokappaleen ”Per Vers, runoilija”.

”Tarkoituksenamme on tehdä vain muutamia keikkoja, emmekä kierrä isoja areenoita. Halusimme järjestää nämä muistojen illat tosifaneille nimenomaan rokkiklubeilla. Kiertue päättyy Tampereen Yo-talolle, jossa myös vedimme ensimmäisen keikkamme vuonna 1973”, kertoo Mikko Alatalo.

Vaikka yhtyeen nimi vaihtui muotoon Juice Leskinen & Coitus Int jo debyyttilevyn aikoihin, ei yhtye alun perin ollut Juicen taustabändi, vaan tasaveroinen musiikkikollektiivi. Yhtyeessä oli kolme biisintekijää (Leskinen, Alatalo ja Rinne) ja kappaleiden solisteina toimivat vuorotellen lähes kaikki jäsenet.

Keikoilla kunnioitetaan Juicen muistoa tulkitsemalla lauluntekijän varhaisinta tuotantoa. Vuoden 1974 megahittiä ”Marilyn” ja sen jälkeen julkaistuja Juice-kappaleita ei tulla keikoilla kuulemaan.

Juhlakeikkojen lisäksi Coitus Int 50 Revival julkaisee samannimisen tupla-albumin, joka sisältää uusia tulkintoja alkuperäisen yhtyeen kappaleista.

”Tämä juhlalevy on puhdasta Coitusta. Hauli Bros on soittanut uudet versiot vanhan liiton meiningillä, studiolivenä. Kitarapäällesoittoja ja kuoroja on toki vedetty päälle, mutta tietokoneita ei ole käytetty. Jopa jouset ovat elävien muusikoiden soittamia”, Alatalo valottaa.

Bändi on kunnioittanut alkuperäisversioita, kuitenkin joitakin juttuja päivittäen.

”Tribuuttilevylle tuo aivan erityistä hohtoa se, että ikoninen levykannen tekijä ja sarjakuvataiteilija Juho Juntunen lupautui piirtämään albumin nostalgisen kansikuvan. Näin juhlalevy noudattaa samaa, hienoa kuvallista perinnettä, jota moni diggaili jo 70-luvulla.”

Keikat alkavat Harri Rinteen ja Mikko Alatalon alustuksella, jonka aikana kuullaan miten manserock syntyi ja millaista oli olla mukana tapahtumien ytimessä.

COITUS INT 50 REVIVAL -KEIKAT 2023:
la 23.9. Krapin Paja, TUUSULA (Ilman Harri Rinnettä)
to 28.9. On the Rocks, HELSINKI
pe 29.9. Möysän Musaklubi, LAHTI
la 30.9. Yo-talo, TAMPERE

COITUS INT 50 REVIVALIN KOKOONPANO:
Mikko Alatalo – laulu, kitara
Pena Penninkilampi – laulu
Harri Rinne – lausunta, taustalaulu
Juri Lindeman – kitara, laulu
Kalle Alatalo – kitara, laulu
Ari ”Selkä” Pulkkinen – basso, laulu
Harri ”Oinari” Vainionpää – rummut
Tero Kaario – koskettimet

Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on TwitterEmail this to someone