Ivalon kolmatta kautta kuvataan parhaillaan Lapissa. Uusi kausi on 6-osainen, ja sitä odotetaan katsottavaksi Elisa Viihde Viaplay -suoratoistopalveluun loppuvuodesta 2023.
Sarjan tuottajan Jarkko Hentulan mukaan Lapin kuvaukset ovat alkaneet paukkuvassa pakkasessa.
”Kuvaukset Ivalossa alkoivat 31 asteen pakkasessa, joten siinä Lappi otti heti luulot pois kuvausryhmältä. Ensimmäisestä kuvauspäivästä selvittiin vain vähäisillä paleltumilla, ja sen jälkeen parinkympin pakkaset eivät ole tuntuneet enää miltään. Toivomme Inarin seudulla maaliskuussa autoilevilta pitkämielisyyttä, sillä kuvausryhmämme joutuu lähes päivittäin pysäyttämään E4-tien, sillä tällä kaudella tarinassa ajetaan paljon erilaisilla autoilla. Lapin talvinen kauneus ei koskaan lakkaa sykähdyttämästä, kertoo Jarkko Hentula Yellow Film & TV:stä.

Kolmannella kaudella Nina Kautsalo (Iina Kuustonen) palaa Ivaloon, ja aloittaa uutena poliisipäällikkönä tutkinnan liittyen salaiseen kansainväliseen autobisnekseen. Samalla ihmisiä alkaa kadota ja Kautsalon on löydettävä syyllinen.
Elisa Viihde Viaplayn suosituimmaksi sarjaksi nousseen Ivalon uuden kauden ohjaa Juha Lankinen ja sen on käsikirjoittanut Iiro Küttner.
”Elisa Viihde -alkuperäissarja ’Ivalo’ on ollut suurmenestys. Kolmannella kaudella nähdään jälleen Lapin upeita kansallismaisemia, ja sarjan tarjoilema silmänruoka onkin yksi sen menestystekijöistä jännittävän juonen ja rakastettujen hahmojen lisäksi. Olemme innoissamme, että voimme tuoda uuden kauden asiakkaillemme, sanoo Elisan sisältöjohtaja Ani Korpela.
Lue myös: Ivalo-sarja päihitti uuden James Bondin – Elisa tutki suomalaisten suosikit ja katselutottumukset