Iina Kuustonen ajoi Ivalo-sarjan kuvauksissa huskyvaljakolla ja perkasi kääpiösiikaa: ”Kai Lehtisellä oli rutinoituneemmat otteet”

Kolmannelle kaudelle edennyt Ivalo-sarja on ollut monelle tapaa merkityksellinen sarjan päätähdelle Iina Kuustoselle. Rooli poliisi Nina Kautsalona on tuonut mukanaan ikimuistoisia kokemuksia ja tehnyt hänestä Lappi-fanin.

”Roolihahmolleni on sattunut sarjassa todella paljon. Sitä on ihanaa ja rikasta näytellä”, Iina Kuustonen toteaa Ivalo-sarjan lehdistötilaisuudessa.

Ivalon ensimmäinen kausi nähtiin joulukuussa 2018. Jo ensimmäisellä kaudella katsojasuosikiksi nousi Nina Kautsalon Venla-tytärtä esittänyt Venla Ronkainen.

Kuustosen ja Ronkaisen syntyi luja luottamus jo ensimmäisen kauden kuvauksissa. Venla kutsuukin Kuustosta ”leikkiäidikseen”. Hän on usein ainoa henkilö kuvauspaikalla, jonka sanaa Venla uskoo.

Ronkainen oli kuusivuotias ensimmäisen kauden kuvauksissa. Nyt hän on 13-vuotias ja kokemusta näyttelemisestä on kertynyt paljon. Kuustonen on seurannut ilosta herkistyen Venlan kasvamista lapsesta esiteini-ikäiseksi.

”Uskon, että kuvauksissa itsensä ylittäminen on ollut hieno ja arvokas kokemus hänelle. Venlasta on tullut ihan ammattilainen ja hän neuvoo jo minua. Joskus olen kuvauspaikalla yrittänyt hauskuuttaa ja keventää tunnelmaa. Venla on komentanut minua, että lopeta tuo pelleily ja keskity”, Kuustonen naurahtaa.

Ivalo-sarja on Kuustoselle erityinen myös siitä syystä, että se on herättänyt hänessä todellisen Lappi-rakkauden.

”Minua itketti, kun kuvaukset päättyivät ja jouduin lähtemään kotiin. Rakastan Lappia, sen rauhaa ja kauneutta. Lapin luonto on ihan maaginen.”

Iina Kuustonen ja Kai Lehtinen kuvaustauolla. Kuva: Juha Lankinen
Kalanperkauskohtausta valmistellaan. Kuva: Juha Lankinen.

Ivalo on tuonut tullessaan uudenlaisia kokemuksia kokeneelle näyttelijälle. Eräässä kolmannen kauden kohtauksessa Kuustonen perkaa Kai Lehtisen kanssa kääpiösiikaa autoromuttamon takapihalla.

”Sellaiseen tilanteeseen en tiennyt joutuvani. Lehtisellä oli rutinoituneemmat otteet kalan perkaamisessa Itse kävin kuvauksia edeltävänä iltana harjoittelemassa sitä lappilaisen kalamiehen luona. En ollut koskaan aiemmin perannut kääpiösiikaa, mutta se oli lopulta aika helppoa”, Kuustonen toteaa.

Kuustosella on kokemusta kalastamisesta. Hän tykkää kalastaa, mutta ei raaski tehdä sitä, ellei saaliista laiteta ruokaa.

”Kuvausten jälkeen kääräisin kääpiösiiat jäillä täytettyyn muovipussiin. Pitkäaikainen ystäväni Kreeta Salminen tuli samana iltana Inariin kuvauksiin. Teimme tulet joen rannalle ja paistoimme kalat. Kreeta oli kuin puulla päähän lyöty päästyään kokemaan tuollaista jo ensimmäisenä päivänä.”

IIna Kuustonen ohjaa rekeä, brittinäyttelijä Paul Woodson istuu kyydissä. Kuva: Yellow Film.

Kolmannella kaudella Kuustonen pääsi ajamaan huskyvaljakolla. Kyseisessä kohtauksessa hänen vastanäyttelijänsä istuu valjakon kyydissä. Rekeen ei voinut ottaa avustajia, koska he olisivat päätyneet kuviin. Näin ollen Kuustosen oli ohjattava valjakkoa itse.

”Ennen kuvauksia sain pikaisen koulutuksen, että miten huskyja käsitellään. Kohtausta tehdessä sain kouluttajalta antoi minulle korvanappiin viestejä, että miten eri tilanteissa tulee toimia. Oli hämmentävää kokea, miten hyvin koirat tottelivat käskyjäni.”

Vaikka Ivalo on toimintapitoinen rikossarja, ohessa käsitelläään tärkeitä aiheita. Kolmannella Ivalo-kaudella käsitellään kiusaamista. Sarja herättää keskivertoa enemmän tunteita.

Kuustonen saa Ivalo-sarjasta paljon palautetta. Ihmiset tulevat usein kertomaan, että se on heidän lempisarjansa.

”Se on ihanaa, koska katsojille näitä tehdään. Ohjaaja Juha Lankinen, tuottaja Jarkko Hentula käsikirjoittaja Iiro Küttner ovat tosi sydämellisiä ihmisiä. Ihmisten sydän näkyy aina lopputuloksessa. Tällaiset arvot ovat itselleni todella merkityksellisiä.”

Ivalo-sarjan kaikki kaudet katsottavissa Ruutu + -.tilauksella. Kolmannen kauden kuudes ja viimeinen jakso julkaistaan 8.11.

Teksti: Jouni Hirn. Kuvat: Toni Eskelinen (pääkuva), Juha Lankinen ja Yellow Film.

Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on TwitterEmail this to someone