The Black Phone. Ohjaus Scott Derrickson.
Finney Blaken (Mason Thames) nuoruutta 1970-luvun Denverin esikaupunkialueella määrittää jatkuva väkivallanuhka. Kiusaajat ovat kintereillä niin koulussa kuin koulumatkoilla, ja kotona alkoholisoitunut isä (Jeremy Davies) hoitaa kasvatuksen nahkavyöllä. Kaiken lisäksi alueella päivystää sadistinen ”The Grabber” (Ethan Hawke), joka urbaanilegendojen mukaan on vastuussa lukuisten teinipoikien katoamisista.
Opettajat, vanhemmat ja viranomaiset tuntuvat kykenemättömiltä ratkaisemaan tai edes puuttumaan alaikäisten kohtaamiin ongelmiin, kuten piilotettuun väkivaltaan. Niinpä maailmassa, jossa aikuiset eivät kykene heitä suojelemaan, lasten on autettava toisiaan.
The Black Phone on Scott Derricksonin onnistunut paluu kauhun pariin. Finneyn yritys paeta kellariloukosta aikarajaa vastaan rikkinäiseksi väitettyyn puhelimeen saamiensa vihjeiden avulla muistuttaa synkkää pakohuonepeliä.
Juttu jatkuu kuvan jälkeen.
Finneyn siskon Gwenin (Madeleine McGraw) unissa on puolestaan samaa 1970-luvun kaitafilmien estetiikasta ammentavaa uhkaavuutta kuin Derricksonin, Hawken ja käsikirjoittaja Robert Cargillin edellisen yhteistyön Sinisterin (2012) parhaissa hetkissä.
The Black Phone yhdistää yliluonnollisuutta ja realismia onnistuneesti nyrjäyttäen niiden perinteisempää työnjakoa kauhuelokuvissa; sen pahuus ja pelot lymyävät niin sanotussa todellisessa maailmassa, kun taas paranormaalin piiriin kuuluvat ilmiöt edustavat pelastusta ja turvaa.
Joe Hillin novellin adaptaatio on säilytetty miellyttävän tiiviinä myös elokuvaformaatissa. James Ransonen esittämä komediallinen, oman elämänsä yksityisetsivä tuntuu kuitenkin eksyneen väärään elokuvaan ja tyylilajiin. Tyylirikko on tosin siinä määrin yleinen nykykauhussa, että sitä voisi pitää miltei tarkoituksellisena. Niin tai näin, se syö elokuvan tunnelmaa ja tarinan sisäistä uskottavuutta, mutta ei kuitenkaan pilaa tyylikästä ja omaperäistä kauhuelokuvaa.
J. K. Silvennoinen
Katso elokuva Elisa Viihteen vuokraamossa
