Kikka! Ohjaus: Anna Paavilainen. 2022.
Kirsi Sirénistä (o.s. Viilonen), joka tunnetaan paremmin taiteilijanimellä Kikka, on tehty vuoden 2017 jälkeen näytelmä, kuunnelma ja peräti kaksi elämäkertaa. Niinpä Anna Paavilaisen ohjaama elokuva ei tarjoa hänen elämäntarinaansa juuri muuta uutta kuin eri median – joskin varsin sopivan sellaisen.
Kikkaa on käsitelty etenkin viimeisen kymmenen vuoden aikana monista lähtökohdista ja pidetty niin miesten rakentamana tuotteena kuin feministisenä sankarina. Elokuva ei painota kumpaakaan näkemyksistä vaan pyrkii valottamaan ihmistä ilmiön takana. Näkökulmaksi on valittu Pia Temisevään löyhästi pohjautuvan Kikan ystävän ja managerin Paulan (Elina Leeve) kokemukset.
Kirsin matka tamperelaisesta kosmetiikkamyyjästä levymyyntilistojen kärkeen ja julkisuuden valokeilaan Kikkana kerrotaan hänen uransa ja elämänsä käännekohtiin keskittyen. Pikkuhiljaa menestyksen tiellä ja tielle tulevat siviilielämän ongelmat, joista keskeisin ja muiden alkulähde on Kikan yhä paheneva alkoholismi.
Dramaturgian kannalta ilmeisin ongelma on näin toteutetuille elämäkertaelokuville tyypillinen: tapahtumakuluille, joiden seuraukset ovat katsojan tiedossa, on vaikea rakentaa jännitettä.
Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

Naista alentavaa ja seksististä ilmapiiriä kuvataan dramatisoidulla toisinnolla surullisenkuuluisasta Sabatti-ohjelmasta, jossa Tapani Raitti vähätteli tökerösti Kikkaa Irwin Goodmanin ja yleisön suosiollisella avustuksella. Vaikka kyseinen pätkä on nähtävillä muun muassa Youtubessa, tuntuu se myös elokuvassa esitettynä olennaiselta tiivistykseltä ajanhengestä sekä median ja yleisön yksipuolisesta suhtautumisesta Kikkaan esiintyvänä artistina.
Sara Melleri on sisäistänyt Kikan esiintymisisille olennaisen kehonkielen, joka oli sekoitus viattomuutta ja avointa flirttiä, ilman lipsumista drag queen -esitysten kaltaiseen maneerien liioitteluun. Melleri onnistuu myös traagisia piirteitä saavana naisena julkikuvan taustalla.
Samaa imitaation ylittävää tarkkuutta on myös ”Ile” (Aku Hirviniemi) ja ”Junnu” Vainiossa (Martti Suosalo), vaikka etenkin ensin mainitussa olisi ollut Hirviniemen esittämänä aineksia vuoden sketsihahmoksi.
J. K. Silvennoinen