Selviytyjien toiseksi viimeisessä jaksossa kilistellään kookoksilla juhlan kunniaksi. Huom, sisältää ennakkoa tulevasta. Sami on tehnyt laskelmia Tiomanin heimossa ja huomaa,
Lue lisää
F1-kuljettaja Valtteri Bottaksen kausi päättyi tallin osalta juhliin – Alfa Romeon kuudes sija tallien kokonaistilanteessa on hyvä saavutus. Ensi vuonna
Lue lisää
Televisiosta tuttu lääkäri Pippa Laukka kertoo perusteellisen someraportin avulla hieman erilaisesta kaukomatkailusta. Pippa oli Nepalissa Suomen Lähetysseuran kehitysyhteistyöprojektin johdosta. ”Hankeprojektien
Lue lisää
Nightwishin Floor Jansen sai lokakuun alussa rintasyöpädiagnoosin. Floor pääsi nopealla aikataululla leikkaukseen, jo 27.11. Laulajan onneksi rintasyöpä havaittiin ajoissa, ja
Lue lisää
Suosittu radioääni Aki Linnanahde jättää Radio Novan aamut. Akin osalta aamuradio loppuu ensi viikolla. Mies on kommentoinut asiaa somessa. Työkaverit
Lue lisää
Ensitreffit alttarilla -ohjelmassa rakkautta etsinyt Salla on kommentoinut ohjelman mukanaan tuomaa elämänmuutosta somessa. Sallan ja Laurin suhde ei edennyt romanttiselle
Lue lisää
Temptation Island Suomessa on nyt ensimmäistä kertaa ohjelman historiassa viisi paria. Uusimpana lisäyksenä saarelle ovat saapuneet yhdeksännen kauden sinkkuna tutuksi
Lue lisää
Taustamusiikki vaikuttaa tutkitusti paitsi yrityksen asiakaskokemukseen myös henkilökunnan yleiseen hyvinvointiin ja työnteon tehokkuuteen. ”Musiikki herättää meissä kaikissa voimakkaita tunteita: iloa, haikeutta, innostuneisuutta ja
Lue lisää
Suomen suurin rockfestivaali Rockfest juhlitaan taas Hyvinkään lentokentällä 8.-10.6.2023. Torstain pääesiintyjäksi on vahvistunut Pantera! Panteran lisäksi torstain ohjelma on täydentynyt. Hyvinkään
Lue lisää