The New York Post -lehti kirjoittaa, että yhdysvaltalainen räppäri Rich Homie Quan on menehtynyt 33-vuotiaana. Artistin kuolinsyytä ei ole kerrottu julkisuuteen.
Lue lisää
Veteen piirretty viiva (K16) – MTV3 perjantaina 6.09. klo 22:45 Tyynenmeren verisestä Guadalcanalin taistelusta kertova sotadraamaelokuva perustuu James Jonesin omaelämäkerralliseen romaaniin. Runollisessa
Lue lisää
Kohtalo tekee siirron -TV1 torstaina 5.09. klo 13:15 Vuonna 1959 valmistunut kotimainen jännityselokuva kertoo murhatun asessorin veljenpojista, jotka tavoittelevat setänsä
Lue lisää
Monkey Man on Oscar-ehdokas Dev Patelin (Lion, Slummien miljonääri) esikoisohjaus. Huhtikuussa ensi-iltansa saanut elokuva on noussut vuokratuimpien elokuvien top-5-listalle Elisa
Lue lisää
Näyttelijä ja juontaja Janne Kataja kertoi tiistaina sosiaalisessa mediassa, että hän julkaisee kirjan. Tammikuussa 2025 julkaistava kirja on nimeltään Loppuunmyyty ja sen
Lue lisää
Nuoresta Donald Trumpista kertova elokuva The Apprentice saapuu Suomen elokuvateattereihin 11. lokakuuta, eli samana päivänä kun elokuva saa ensi-iltansa Yhdysvalloissa.
Lue lisää
Juha Itkosen palkitusta Anna minun rakastaa enemmän -romaanista tehdään samanniminen elokuva. Oskari Sipolan (Häräntappoase, Elokuu) käsikirjoittaman ja ohjaaman elokuvan pääosissa
Lue lisää
Kohtalo johtaa meitä – TV1 keskiviikkona 4.09. klo 13:15 Veikko Itkosen ohjaamassa jännityselokuvassa ennustaja povaa Sirkan (Eija Karipää) elämään traagisia kuolemantapauksia.
Lue lisää
Inside Out – mielen sopukoissa 2 oli kesä-heinäkuun katsotuin elokuva Suomen elokuvateattereissa, vaikka sen ensi-ilta oli vasta ajanjakson loppupuolella, 17.
Lue lisää
Fly Me to the Moon on Scarlett Johanssonin ja Channing Tatumin tähdittämä draamakomedia, joka perustuu historialliseen tositarinaan Apollo 11:n laskeutumiseen
Lue lisää