Arvostelussa Jurassic World: ”Tutut hahmot, hienommat dinosaurukset.”

Jurassic World: Dominion. Ohjaus: Colin Trevorrow. 2022.

Steven Spielbergin ohjaamassa Jurassic Parkissa (1993) tietokoneilla luotuja dinosauruksia käytettiin säästeliäästi, mikä osaltaan johtui tarinankerronnallisesta viisaudesta, osittain teknisistä rajoitteista. Sittemmin CGI-hirmuliskoja alettiin ryöstöviljellä tavalla, joka vesitti niiden magiaa, eikä katsojassa synnytettyä hämmästynyttä riemua kyetty enää toisintamaan.

Vuoden 1993 elokuva on saanut viisi jatko-osaa, joista kaksi ensimmäistä muodostavat sen kanssa Jurassic Park -trilogian. Vuonna 2015 ilmestynyt Jurassic World avasi puolestaan uuden kolmen elokuvan sarjan.

Sen päättävässä Jurassic World: Dominionissa on otettu askelia kuitenkin menneeseen, sillä sen dinosauruskohtauksissa on käytetty edeltäjiään enemmän robotisoituja nukkeja. Osittain kyse on 1990-luvun nostalgialla rahastamisella, mikä näkyy vielä selvemmin Jurassic Park -trilogiassa näytelleiden Sam Neillin, Laura Dernin ja Jeff Goldblumin hahmojen tuomisessa Jurassic Worldin nuorempien sankareiden rinnalle.

Sekalaisen seurakunnan tehtävänä on parantaa tulehtuneita suhteita, pelastaa ihmiskunta jättiläisheinäsirkkojen vaellukselta ja väistellä samalla joka suunnasta päälle käyviä dinosauruksia. Taustalla on vähemmän yllättävästi paha suuryritys ja omasta älystään sokaistunut tiedemies. Kokonaisuuteen on liimailtu myös viittauksia eläinten tehotuotantoon tai ihmisen aiheuttamaan ruokakriisiin.

Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

Dominionissa dinosaurukset elävät suljetun safaripuiston sijaan osana maapallon eläimistöä haastaen ihmisen ravintoketjun huipulla. Tieteen muuttuneet ja tarkentuneet näkemykset dinosaurusten ominaisuuksista näkyvät höyhenpeitteisinä yksilöinä ja lumisina ympäristöinä. Tätä voi pitää jonkinlaisena kädenojennuksena niille dinosaurusharrastajille ja tutkijoille, jotka ovat kritisoineet aiempia osia niiden pitäytymisestä vanhentuneissa mielikuvissa esihistoriallisten liskojen ulkonäöstä.

Kahdesta edellisestä osasta poiketen Tyrannosaurus rexin päävastustajana ei ole laboratoriossa jalostettu uusi laji vaan Giganotosaurus. Niiden välille on luotu samankaltainen pakkomielteinen taisteluvimma, jossa ihminenkin on vain tiellä, kuin King Kongin ja Godzillan päättymättömässä sodassa Warnerin uusissa hirviöelokuvissa.

Kehno dialogi, puisevat hahmot ja epäuskottava juoni kertovat tutun opetuksen siitä, mikä seuraus on ihmisen ahneudella ja halulla leikkiä jumalaa. Tarina on kuitenkin venytetty kohtuuttomaan 146 minuutin mittaan, mikä on Jurassic-elokuvien kyseenalainen ennätys.

Tiivistäen voisi sanoa, että Jurassic World: Dominion tarjoaa edeltäjiinsä verrattuna tutun mitäänsanomattoman tarinan mutta hienommat hirviöt – ja samalla keskinkertaisen päätöksen kehnolle trilogialle.

J. K. Silvennoinen

Katso elokuva Elisa Viihteen vuokraamossa

Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on TwitterEmail this to someone