Antti Reini avaa uudessa Sunnuntai-romaanissaan elämäänsä ja tietään Kallion kaduilta taiteen moniottelijaksi.
Reini (1962) tunnetaan parhaiten lukuisista rooleistaan elokuvissa ja tv-sarjoissa, mutta hän on luonut uraa myös kirjalijana ja muusikkona. Hänen esikoisromaaninsa La Ciudad ilmestyi syksyllä 2020.
Sunnuntaissa (Like) Reini kertoo elämästään avoimesti, tunteikkaasti ja huumoria viljellen. Kaunokirjalliseen muotoon kirjoitetuissa muistelmissa käydään läpi niin lapsuutta, ihmissuhteita, työelämää kuin lukuisia reppureissuja, joissa niissäkin on sattunut yhtä sun toista.
Sunnuntai ei ole paljastuskirja, jossa herkutellaan yksityiskohdilla ja nimillä. Ja kuten Reini itsekin toteaa, kirja ei myöskään toimi hyvänä lähdeteoksena elokuva- ja televisiotuotantoihin, joissa hän on ollut mukana. Kirja tarjoaa kuitenkin välähdyksiä kuvausreissuilta, jotka ovat vieneet miestä Etelä-Afrikkaan saakka.
Kirjassa tarkastellaan maailmaa Reinin silmin ja hän muistelee kussakin tilanteessa kokemistaan tuntemuksista.
Kirjan alussa Reini kysyy itseltään, onko hän ylipäänsä tehnyt mitään perinteisesti?
’Koulut jätin käymättä, erosin kirkosta 14-vuotiaana, koska koin että kristinusko on levitetty miekalla ja verellä, armeijankin jätin käymättä, enkä naimisissa ole koskaan ollut. Tyttärenikin syntyivät, koska halusivat selkeästi tulla maailmaan. Siitä olen kiitollinen heille ikuisesti”, hän kertoo kirjassa.
Reini otti ensiaskeleensa ”Veturimiesten talossa” Itäisellä Brahenkadulla, Helsingissä. Kallio tarjosi virikkeellisen alustan poikalasten leikkeihin.
Kaikenlaista jekkua ja kepposta tehtiin. Eteen tulevaa piti kokeilla ja testata. Vaarallisemmista kokeiluista, nykypäivän perspektiivistä katsottuna, muistuu mieleen katoille ja nostureihin sekä puiden latvoihin kiipeilyt, keväiset jää- ja styroksilautoilla seilailut, erilaiset fillaritemput, seikkailut ratapihoilla sekä Itä-Pasilan rakennustyömailla ja tietysti talonmiesten kiusaaminen, Reini muistelee.
Reinin lapsuus ei ollut tasaisin. Isän arvaamaton käytös ja alkoholinkäyttö johtivat vanhempien eroon, kun hän oli 7-vuotias. Lapsuuden kokemukset eivät jättäneet rauhaan.
Viha ja kauna isääni kohtaan istuivat oikealla olkapäälläni, vasen oli kuoleman itselleen varaama. Ne seurasivat tekemisiäni aina ensimmäiseen elokuvarooliini asti, jolloin koin ensimmäistä kertaa onnistuvani jossakin, mitä en halun nut hajottaa tai jättää kesken. Silloin ymmärsin myös että vihani isää kohtaan nosti hänet itseni yläpuolelle ja hänellä oli valta minuun, joten päätin antaa hänelle anteeksi, Reini kirjoittaa.
Reini teki ensimmäisen pääroolinsa Il Capitano -elokuvassa vuonna 1991. Elokuva kertoi Ruotsin Åmselessa vuonna 1988 tapahtuneesta kolmoismurhasta. Kun Reini allekirjoitti elämänsä ensimmäisen elokuvasopimuksen, elämän suunta muuttui ja ajelehtiminen katosi – ainakin hetkeksi.
Sopimuksen rahallinen arvo oli noin sata tuhatta markkaa, joka oli sen aikaisen mittapuun mukaan merkittävän iso rahasumma. Kuvauksiin lähtiessään Reini sanoi silloiselle elämänkumppanille Outille, että kuvausten päätyttyä hän ostaa pienen purjeveneen, jolla he voivat seilata vaikka maailman ääriin. Venettä ei tullut.
”Palattuani taskuni oliva tyhjät. Rahat hupenivat normaalielämän kulujen lisäksi Östermalmin yökerhoihin, Söderin taiteilijakapakoihin, Kööpenhaminaan ja muutamaan muuhun Eurooppaan suuntautuneeseen reissuun kuvaustaukojen aikana. Sanomattakin on selvää että katupojan luonteella varustetun kaverin yllättäin täyttyneistä taskuista se pienin osa mammonaa kului niihin normaalielämän tarpeisiin”, Reini kertoo kirjassa.
Jan Troellin ohjaama Il Capitano oli menestys ja se palkittiin Berliinin elokuvajuhlilla. Elokuva avasi ovia kansainvälisiin tuotantoihin.
Reini on jättänyt päihteet, mutta kirjassa palataan 80-luvulla, jolloin ne olivat osa hänen arkeaan. Tukholmassa asuessaan Reini työskenteli henkensä pitimiksi muun muassa tiskaajana. Sen aikainen elämä näyttäyttyy muistelmissa rikkonaisena ja surullisena.
Kierteeni paheni entisestään, ajauduin syvemmälle tunneliin josta ei tuntunut löytyvän ulospääsyä. Viivyin reissuillani päiväkausia ja lopulta K kertoi palaavansa Suomeen sekä haluavansa erota. Ymmärsin häntä hyvin. En enää väitellyt vastaan tai valehdellut lopettavani seuraavana päivänä. Olin vilpittömän onnellinen hänen puolestaan. Tiedostin hyvin tilanteeni ja hän ansaitsi parempaa.
Kirjan lopussa Reini perkaa elämäänsä värikkäästi ja syvällisesti. Lapsena hän tapasi leikkiä
ajatuksella, miltä tuntuisi herätä yhtäkkiä vanhana miehenä ja elämä olisi ollutkin pelkkää unta. Sama pelottava ajatus kiehtoo häntä edelleenkin.
”Enkä tiedä vielä itsekään, mikä minusta tulee isona, tai onko minusta jo tullut jotakin”, Reini pohtii.
Kursivoidut kohdat ovat Sunnuntai-kirjasta. Sunnuntai on saatavana myös e-kirjana, äänikirja julkaistaan 26.9. Lue kirjanäyte Elisa Kirja -palvelusta.
Antti Reini (s. 1964) on näyttelijä, muusikko ja kirjailija. Reinin kaunokirjallinen esikoisteos Neljätoistanollakuus (2016) punoi yhteen novelleja, proosarunoa ja monologeja. Reinin esikoisromaani La Ciudad ilmestyi syksyllä 2020.
Reinin valokuvittama, Jukka Lyytisen kirjoittama Metsä (2018) valittiin WWF:n Vuoden luontokirjaksi. Vuonna 2005 ilmestyi Reinin ja Jukka Lyytisen yhdessä kirjoittama teos Parisuhdepäiväkirja. (lähde: Like)
Kuva: Toni Härkönen
