Poko Rekords 50 vuotta: Eppu-legendat ja Manserockin suuret nimet valtaavat Tammelan stadionin

Legendaarinen suomalainen rock-levy-yhtiö Poko Rekords täyttää tulevana vuonna 50 vuotta. Epe Heleniuksen perustaman levy-yhtiön juhlavuotta juhlistetaan Suomirokkia stadionilla -suurkonsertissa Tampereella Tammelan Stadionilla lauantaina 31.7.2027.

Lavalle nousevat keväällä uuden albumin julkaiseva Popeda, Yö sekä eturivin muusikoista koostuva Manserock-orkesteri.

Juhlakonsertissa kohtaavat suomalaisen rockin merkittävä historia ja nykyhetki. Mukana on artisteja, joiden ura liittyy kiinteästi Poko Rekordsin tarinaan ja suomalaisen rockmusiikin läpimurtoon.

Manserock-orkesterin solisteina konsertissa toimivat Martti Syrjä, Poko Rekordsin ensimmäisen kiinnityksen, Teddy and the Tigersin, kappaleita tulkitseva Costello Hautamäki, Suomirokkia-hitin esittäjä ja Aknestik-yhtyeen laulaja-lauluntekijä Jukka Takalo, iskelmää, rockia ja runoutta yhdistelevä Ville Leinonen, Ilona-yhtyeen solisti Toni Lähteenmäki sekä Ne Luumäet -kokoonpanon Joey ja Heko Luumäki.

Manserock-orkesterin muodostavat Eppu Normaalista tutut soittajat, kitaristi Juha Torvinen, basisti Sami Ruusukallio ja rumpali Aku Syrjä sekä kitaristi Kalle Alatalo ja kosketinsoittaja Kalle Ruusukallio. Taustalaulajina ovat Toni Lähteenmäki ja Nelli Petro.

Konsertin lipunmyynti on käynnissä Lippu.fi:ssä. Lisää julkistuksia on luvassa vielä keväällä.

Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on TwitterEmail this to someone

Kommentoi artikkelia

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *