Disney+lla nähtävä saksalainen dystopiasarja City of Blood vaikuttaa ensi vilkaisulla mielenkiintoiselta kurkistukselta ei niin kaukaiseen tulevaisuuteen, jossa ilmastonmuutoksen piinaaman Euroopan viimeisiä demokratian muureja pidetään pystyssä.
Berliinissäkin valtaeliitti on haukannut hyvinvoinnin kakusta isoimman siivun – parempi väki elää suhteellisen normaalia elämää ilmastoidun kupolin alla, kun muu kaupunki (ja Eurooppa) hukkuu slummikurjuuteen ja armottoman auringon tappavaan paahteeseen.
Sarja saa heti erilaisen vivahteen, kun selviää kyseessä olevan osaltaan vampyyritarinan. Kupolin rakentamisen takana on alkujaan vampyyrien klaani, ja sarjan edetessä vampyyrit pyrkivät astumaan varjoista valoihin – peruskansan keskuuteen. Vampyyrit pyrkivät kahmimaan poliittista valtaa, ja kyseistä vallan portaiden kapuamista sarjassa seurataan paikoin turhankin intensiivisesti. Lopussa Berliinin asukkaat asetetaan tiukan paikan eteen – miltä sinusta tuntuu äänestää vampyyrit poliittisen vallan keskiöön. Panoksena on kuitenkin kaupunkivaltion hyväosaisten elämä sellaisena, jonka he tuntevat.
Sarjan tapahtumia seurataan kahden sisaruksen näkökulmasta. Bea Hoffmann (Lea Drinda) ja Phoebe Kaya (Soma Pysall) ovat sisaruksia, jotka ovat eläneet eri puolilla elintasomuuria. Bean adoptoi myöhemmin politiikan eliittiin noussut Laura Hoffmann (Jördis Triebel) ja sisarensa kohtalosta syyllisyyttä tunteva Phoebe on selvinnyt kurjuuden keskellä puolilaittomana veridiilerinä. Sisaruksia yhdistää myös Bean sairaus, johon tarvitaan isosiskon apua. Bea kiinnostuu Berliinin tärkeimmäksi valuutaksi nousseen ihmisveren merkityksen paisumisesta ja sisarukset saavat selville asioita, jotka järkyttävät koko yhteisön perusrakenteita.
Bean ympäristöaktivistimainen toiminta salaisuuksien paljastamiseksi ohittaa lopulta sisarusten välisen kompuroivan kemian syventymisen. Lopulta koko sisaruuden ongelmiin kietoutunut alkuteema jää taka-alalle. Vampyyrit nostetaan keskiöön, ja erilaisten polarisaatiokysymysten huipentumaksi nousee vampyyrien salaliitto. Sarjassa vampyyrit kuvataan veriaddiktioiden piinaamina kuumapäinä, joiden äkkipikaisuus vaikuttaa ristiriitaiselta poliittisten valtapyrkimysten rinnalla. Vallan tavoittelulla on kuitenkin selkeät perusteet. Dystopian kulissit ovat sarjassa kiitettävällä tasolla ja monitahoisesta vastakkainasettelusta otetaan kaikki irti.
Sarjan sisaruspääkaksikko tekee pätevää työtä mutta sympatiapisteet jäävät ok-tasolle. Mielenkiintoisempia rooleja tarjoilevat Bean ottoäitiä esittävä Jördis Triebel, jonka roolihahmo paljastuu lopulta vampyyrisalaliiton tärkeäksi taustapiruksi. Vampyyreista arkkitehtia esittävä Franz Hartwig on kompleksiivisessa hyvis-pahis -roolissa sarjan mielenkiitoisin hahmo yhdessä vampyyriklaanin villinä riehuvan kukkopojan Zenon (Lars Eidinger) kanssa.
Sarjalle on pakko saada jatkoa, sillä viimeisessä jaksossa sisaruksiin liittyvä juonikäänne on liian herkullinen jätettäväksi vaille jatkokäyttöä. Voisi jopa sanoa, että herkulliset alkuasetelmat ovat luotu varsinaista finaalia varten.
Teksti: J.A.Kaunisto
