Iron Maiden on julkistanut yllätysuutisen. Iron Maidenin oli tarkoitus viettää ensi vuonna keikkarintamalla hiljaisempaa aikaa. Kuitenkin, bändi on julkistanut 16 keikan Pohjois-Amerikan kiertueen.
Maidenin ”Run For Your Lives” -kierros jatkuu huhtikuussa. Mukana kiertävät Bullet For My Valentine ja The Raven Age.
Steve Harrisin mukaan bändin hiljattain päätökseen saatu Pohjois-Amerikan kierros oli niin antoisa, että bändi vierailee vielä paikoissa, joissa ei soittanut edellisellä kierroksella.
Keikkakierros päättyy kahteen festarikeikkaan, 14.5. Maiden soittaa Sonic Temple -festivaalilla ja 16.5. Boardwalk Rock -festivaalilla.




