25-vuotisjuhlavuottaan viettävä Von Hertzen Brothers huipentaa vuoden erikoiskeikkoihin

Parhaillaan 25-vuotisjuhlavuottaan viettävä Von Hertzen Brothers huipentaa vuoden erikoiskeikkoihin neljällä paikkakunnalla.

Joulukuussa Jyväskylässä, Turussa, Helsingissä ja Tampereella järjestettävillä ”Von Hertzen Brothers – Rarities” -keikoilla yhtye sukeltaa tuotantonsa syövereihin nostaen esiin levyjen aarteita ja harvinaisuuksia -kappaleita, jotka ovat vuosien varrella jääneet vähemmälle huomiolle ja joista osaa ei ole kuultu livenä koskaan. Syksyn aikana fanit voivat esittää omia toiveitaan siitä, mitkä kappaleet ansaitsevat tulla soitetuiksi Rarities-keikoilla.

Von Hertzen Brothers lähtee näille erikoiskeikoille laajennetulla kokoonpanolla. Veljesten Mikko, Kie ja Jonne von Hertzenin, Mikko Sirénin ja Markus Pajakkalan rinnalle lavalle astuu vuosina 2006–2016 bändissä kosketinsoittimia soittanut Juha Kuoppala.

”Tän 25-vuotisjuhlavuoden keskiössä on ollu ajatus siitä, että nyt on hieno tilaisuus miettiä mitä kaikkee spessuu me voidaan tarjota meidän faneille. Monet ikätoverithan on seurannu meitä, varsinkin täällä Suomessa, ihan alusta asti. Vuosien mittaan on vahvistunu fiilis siitä, että toi meidän kataloogi on pullollaan heille tärkeitä biisejä, jotka bändin luonnollisen kehityksen vuoksi on jäänyt hieman pimentoon keikkoja ja albumikiertueita suunnitellessa. Nyt me haluttiin antaa heille mahdollisuus vaikuttaa tän kiertueen osalta myös meidän livetouhuun. Eli toivomuksia pöytään vaan! Tästä tulee sekä meille, että yleisölle todella ainutlaatuinen pläjäys!”.

Von Hertzen Brothers – Rarities

11.12. Lutakko/Jyväskylä

12.12. Teatro/truku

18.12. Tavastia/Helsinki

19.12. Olympia/Tampere

Liput tulevat myyntiin keikkapaikkojen omiin lipunmyyntikanaviin huomenna tiistaina 1.9.

Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on TwitterEmail this to someone

Kommentoi artikkelia

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *