Oulun Qstock jatkoi mittavaa loppuunmyydyyn festivaalin putkeaan

Oulun Qstock juhlittiin poikkeuksellisesti epävakaisessa säässä. Molemmille päiville sattuneet sadekuurot eivät kuitenkaan festivaaliyleisön hymyä hyydyttäneet. Järjestelyt sujuivat kaikin puolin mallikkaasti.

Oulun poliisi kiittelee Qstockia äärimmäisen rauhalliseksi tapahtumaksi.

”Järjestyshäiriöitä oli aitojen sisäpuolella kävijämäärään nähden aivan mitätön määrä. Se johtuu siitä, että tapahtuma on niin hyvin suunniteltu etukäteen. Hyvät suunnitelmat myös oikeasti toteutetaan ja jalkautetaan”, ylikonstaapeli Heikki Viittala toteaa.

Qstock oli loppuunmyyty jo kolmattatoista kertaa peräkkäin. Tapahtuma keräsi yhteensä 40 000 kävijää kahden päivän aikana.

Festivaalilla esiintyivät muiden muassa massiivisen show’nsa Ouluun tuonut yhdysvaltalais-dj Marshmello, brittiläinen popin supertähti Rita OraSinfonia Lahti -orkesterin kanssa lavalle kavunnut Ellinoora ja tällä kesää vain kolme festarikeikkaa heittävä Behm.

Qstock järjestetään taas 30.-31.7.2027.

Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on TwitterEmail this to someone

Kommentoi artikkelia

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *