Savon suurin festivaali Kuopiorock juhlittiin perjantaina ja lauantaina Väinölänniemellä. Festivaali keräsi viikonlopun aikana 30 000 kävijää. Tapahtuman lauantaipäivä oli loppuunmyyty kokonaisuudessaan. 3 päivän Cittari vip-liput ja lauantain Cittari vip-liput myytiin loppuun jo ennakkoon.
Kuopiorockissa esiintyi yli 40 artistiryhmää 4 eri lavalla: ulkomaan nimistä festivaalilla nähtiin ruotsalainen H.E.A.T sekä kanadalainen Danko Jones. Viikonlopun ehdottomia tähtihetkiä olivat tapahtumaan viime hetkillä vahvistuneen Nylon Beatin esiintyminen sekä Eppu Normaalin uran viimeinen keikka.
”Nylon Beat lunasti paikkansa perjantain pääesiintyjänä upealla show’lla ja tinkimättömällä ammattitaidolla. Yhtye kunnioitti keikkansa perunutta W.A.S.Pia ja soitti tapahtumassa I Wanna Be Somebodyn saaden koko festivaalin hurjaan yhteislauluun. Yllätyksenä keikalla nähtiin myös Tarot-yhtyeensä kanssa tapahtumassa esiintynyt Marko Hietala, joka lauloi duon kanssa Syytön -kappaleen. Kuopiorockin ja suomirockin historiankirjoihin jää ehdottomasti lauantain pääesiintyjä Eppu Normaali, jonka viimeinen festarikeikka nähtiin nyt. Kun kitara soi, ei itkeä saa, vaikka isoa tunnetta keikassa olikin. Kiitos kaikista upeista keikoista ja muistoista Eput, fiilistelee festivaalipäällikkö Allu Koskinen.
Kuopiorockin vuoden 2027 lipunmyynti käynnistyy tiistaina 28.7. klo 9:00 Tiketissä ja Lippu.fi:ssä erällä Pimmee kukko -lippuja. Samalla alkaa myös Cittari VIP-lipunmyynti alkaa Real Albert Promotionin kanavissa yrityksille ja ryhmille.




