Kesärauhan ohjelmisto on isompien lavojen osalta valmis viimeisen ulkomaan nimen julkaisun jälkeen. Debyyttialbumillaan Mercury ja Brit Awards -palkinnot voittanut Arlo Parks saapuu ensimmäiselle Suomen keikalleen.
Parks on noussut määrätietoisesti sukupolvensa tunnistettavaksi ääneksi: kaksi kriitikoiden ylistämää albumia, loppuunmyydyt kiertueet ja nopeasti ansaittu kansainvälinen kiinnostus ovat tehneet Parksista artistin, joka on juuri nyt kuumimmillaan. Huhtikuussa julkaistava kolmas albumi ”Ambiguous Desire” on vuoden odotetuimpia indiejulkaisuja. Uusi levy esittelee artistin tanssittavamman puolen.
Arlo Parks Turussa 13.6.
Myöhemmin keväällä julkistetaan vielä Turun linnan sisäpihalla sijaitsevan Elektrolinnan ohjelmisto.
Huomio, Kesärauhan lipunmyynti käy kuumana – etenkin kolmen päivän festarilippujen myynti on tällä hetkellä viime vuotta edellä.
Kesärauha juhlitaan Turun Linnan ympäristössä 12.6.-14.6.




