MTV:n uusi psykologinen trilleri, L/over – ikuisesti minun, on tavoittanut jo kaksi miljoonaa suomalaista. Sarja on saanut aikaan myös yhteiskunnallista keskustelua lähisuhdeväkivallasta. Ohjelman kaikki jaksot ovat jo katsottavissa MTV Katsomo+ -tilauksella – viimeinen jakso esitetään sunnuntaina 1.3. maksutta MTV Katsomossa ja klo 21.00 MTV3-kanavalla.
Finnpanelin TotalTV-mittauksen mukaan L/over – ikuisesti minun on tällä hetkellä Suomen katsotuin kotimainen draama: ohjelma on tavoittanut jo kaksi miljoonaa suomalaista.
Ohjelma puhuttelee erityisesti naisia – katselusta 60 prosenttia tulee naiskohderyhmistä, ja kaikissa ikäryhmissä naiskatsojien osuus korostuu mieskatsojiin nähden.
Sarjan alettua tammikuun lopulla Suomessa on käyty keskustelua lähisuhdeväkivallasta – useissa eri medioissa ja keskustelufoorumeissa. L/over – ikuisesti minun on ollut osaltaan nostamassa aihetta keskusteluun. Sarjan tunnelmaa on kuvattu muun muassa piinaavaksi, uskottavaksi ja ahdistavaksi – niin taidokkaasti fiktiivinen sarja käsittelee yhteiskuntamme todellista ongelmaa.
Sarjassa naispääosaa näyttelevä Krista Kosonen kokee, että aiheen esiin nostaminen on ollut tärkeää:
”Lähisuhdeväkivalta on valtava ongelma Suomessa ja on hienoa, että sarjan kautta se on tullut näkyvämmäksi ja aiheuttanut keskustelua. Henkinen väkivalta on usein sellaista, mitä on vaikeampi määrittää ja tunnistaa, ja toivon, että sarja on auttanut ihmisiä tunnistamaan tilanteita ja hakemaan apua”.
Kososen rinnalla miespääosan esittäjän, Jani Volasen, roolisuoritusta on ylistetty:
”Yllätyin sarjan saamasta suosiosta ja osoitin sillä tietämättömyyteni. Myös katsojien palautemäärä – mutta ennen kaikkea juuri aiheeseen kiinnittyminen – paljasti, ettemme olleetkaan tehneet kertomusta erityistapauksesta, vaan liiankin yleisestä ongelmasta. Salaa toki harmitti, etten siis näytellytkään ”hyvin erityistä” henkilöä, vaan ilmeisesti valitettavan tavallista”, Volanen kertoo.
Kaikesta L/over – ikuisesti minun -sarjan katselusta puolet tapahtuu MTV Katsomon kautta, puolet MTV:n tv-kanavien esityskerroilla.
Ohjelman vetovoimasta kertoo myös se, että iso osa sarjan katselusta tapahtuu ennakkoon – jopa 40 prosenttia MTV Katsomon katselusta tapahtuu ennen tv-ensiesitystä. Jaksoja voi katsoa ennakkoon MTV Katsomo+ -tilauksella.
(Lähde MTV)




