Kevin Costner ohjaa ja näyttelee pääosaa Horizon: An American Saga -elokuvasarjassa, joka sijoittuu villiin länteen. Ennakkoon kohutun elokuvasarjan avausosa on noussut vuokratuimpien elokuvien kärkeen Elisa Viihteessä
Villi länsi, jossa miehet olivat rautaa, väkivalta tylyä ja intiaanit sitkeitä tuholaisia. Elokuvassa Horizon: an American Saga – Chapter 1 villi länsi on kuin John Waynen elokuvista. Intiaaneille annetaan myös kulissien takaista ruutuaikaa, mutta ensimmäinen elokuvan perusteella Costnerin intiaanikuvaus kulkee kovin tuttuja, John Waynen leffoista tuttua latua. Niin, kolmen tunnin leffoja on tulossa siis peräti neljä kappaletta. Horizon: An American Saga – Chapter 1 on sarjan aloitus, jonka päätarkoitus on (ilmeisesti) asettaa joukko päähenkilöitä eteenpäin vieville raiteille.
Costner näyttelee, tuottaa, käsikirjoittaa ja ohjaa. Costnerin roolihahmo on tyly omillaan pärjäävä pehmoinen kovanaamaa, joka tappaa taitavasti, mutta jolla on myös sydäntä. Yellowstone-sarjan myötä Costnerilla on jälleen luottoa lännen kuvastoon mutta Yellowstonen virkistävä ote on pois pyyhittynä Horizonin kohdalla. Horizon on kuin Pohjoismaissa siirtolaisuutta uuteen maailmaan käsittelevät leffasovitukset – näin me sen muistamme tapahtuneen. Costner kuvittaa omia lapsuuden muistojaan.
Ensimmäisen Horizon-kokonaisuuden ongelma on ilmeinen – elokuva on sarjan esittelyosa. Kolmen tunnin kesto antaa ohjaajalle ajatuksen, ettei nyt ole kiire minnekkään. Kohtaukset venyvät, tarina venyy, uusia henkilöhahmoja tulee ja menee. Elokuvasarja esittelee Sienna Millerin, Sam Worthingtonin, Jamie Campbell Bowerin, Luke Wilsonin, Thomas Haden Churchin ja Jena Malonen esittämiä hahmoja mutta oikeastaan kenenkään pariin ei ole suurta halua palata takaisin saati sitten seurata peräti kolmen lisäleffan verran. Costnerin luoma lännenkuvasto on muodollisesti pätevää, tosin asenteeltaan kivikautista, mutta tarinaan ei saada kunnon imua. Tapahtumien hajanainen ja sattumanvarainen rakenne tekee katsomiskokemuksesta raskaan.

Costnerin lähipiirissä ei ole ollut ainuttakaan totuuden torvea, joka olisi sanonut että nyt saa riittää – tiivistetään, terävöitetään, luodaan toimivaa rytmiä. Horizonia on kuitenkin hankala arvioida keskeneräisenä. Toinen elokuva on jo valmis. Ensimmäisen osan katsominen tuntuu välillä turhauttavalta, sillä ainesosia on selvästi toimivaan mammuttieepokseen. Horizonissa on kaikesta huolimatta sitä entisaikojen villin lännen reipasta tunnelmaa, jossa miehistä otetaan mittaa ja ankara luonto laittaa kapuloita rattaisiin intiaanien aiheuttaman vaaran lisäksi. Costner löytää tarinaansa syrjäseutujen julmuutta, rujoja tyyppejä ja rajuja ihmiskohtaloita. Costnerin kannattaisi leikata materiaalista useamman kauden mittainen televisiosarja.
Elokuvan voi katsoa Elisa Viihteen Vuokraamosta.




