Them Bird Things herätti albumeillaan Wildlike Wonder ja Pachyderm Nightmares allekirjoittaneen huomion. Kokoonpanon leikittelevän luonteva americana/rock and roll/country-fuusio onnistui laulelmallisella ja intiimillä läsnäololla virkistämään arjen väripakoa. Lisäksi Salla Dayn mystinen ääni on kuin portti toiseen aikaan.
Tuore albumi The Bride Who Came To Yellow Sky ei vaikuta yhtä intiimiltä, selkeä folkhenkisyys on korvautunut laajemmalla preerianäkymällä. Esimerkiksi kappale nimeltään Goodnight, Berlin ilmentää selkeää Tom Waits -kulmikkuutta. Monipuolinen albumi on syvällä americanan kotikonnuilla, levyn kappaleista jää mieleen vahvat kuvakollaasit auringon polttamasta autiosta maasta silmänkantamattomiin. Mutta mitä se Tom Waits siellä tekee!
Nimittäin I dream I saw Lucy Bogan last night on jälleen sähköistä Waits-henkisen karun bluesin hypnoottista höyläämistä. Kiekon ilmavinta antia kuullaan Hurry down sunshine -kappaleen hyväillessä korvakäytäviä. Hometown radio on rouheampi mutta ilman Waits-kolinoita. City on the hill vaikuttaa selkeämmin edellisen levyn intiimiltä maalailulta. Kokonaisuudessaan tuore levy kuulostaa kuin bändi olisi lähtenyt Isoon maailmaan, Ison veden taakse. Enää ei soitella öljylampun valossa kotisaunan terassilla vaan taustana on laveampi maisema. Se mikä intiimissä tunnelmassa menetetään, korvataan juurevalla groovella ja sinisävyillä. Ja eihän siinä Tom Waitsissä mitään vikaa ole, päinvastoin. Ehkä bändin kannattaisi virittää Waits-tunnelmat kokonaan omalle levylle. Americanan ja bluegrassin välissä Waitsin kulmikkaat sävelet varastavat liikaa huomiota – niin hyvässä kuin pahassa.
Them Bird Things on nautittavan laadukasta americanan ja juurimusiikin fuusiota – suorastaan symbioosia. Allekirjoittanut kaipaa menetettyjä intiimiä hetkiä mutta loppupeleissä, kymmenien kuuntelukertojen jälkeen tuore albumi osoittaa kyntensä. Isompi sointi vaatii totuttelua. Paikoin americana-fuusioon sotketaan aineksia hyvinkin isolla kauhalla (Hornswoggled).
