Punk on tasa-arvoinen asia. Varttuneempikin orkesteri voi toteuttaa unelmiaan ilman pelkoa velkavankeudesta. Tampereella vuonna 1977 perustettu uuden aallon orkesteri Tinneri julkaisee kolmenkymmenen vuoden jälkeen debyyttialbuminsa – parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Tinneri ehti aikoinaan legendaariselle Hilse-kokoelmalle, samalla vauhdilla Tinnerin punkitusta kuultiin myös Hilse 2 ja 3 Vuotta Myöhemmin -kokoelmilla.
Bändi hajosi vuonna 1981 ja paluuta on tehty vuodesta 2011 lähtien. Tosin viikatemies on harventanut Tinnerin alkuperäistä miehistöä raskaalla kädellä. Perustajajäsenistä mukana on yhä laulaja Seppo Seppälä ja hänen veljensä Kari Seppälä . Tinneri vuosimallia 2014 kuulostaa vanhan koulukunnan uudelta aallolta. Ilman hienouksia, sitä itseään. Soittotaidolla ei elvistellä ja vokaalitkin hoituvat vähän niin ja näin, sinnnepäin. Mutta, kun meno on kohdallaan, ulkoiset puitteet on helppo unohtaa.
Immuuni sopisi hyvin vaikka Pää Kii! -orkesterin keikkasettiin. Oravanpyörä kuulostaa vahvasti Pelle Miljoonalta. Paikoin Tinneriä vertaa raisiolaisiin uuden aallon nimiin Korroosioon ja S.I.G:iin. Edellämainitusta osuvia esimerkkejä ovat vaikka Ei ehkä niin ja 12 tuntia. Tosin paikoin meno on jo niin kotikutoista että koko albumin läpikäynti alkaa käydä työlääksi. Tinneri onnistuu kuitenkin tyrkkäämään 15 kappaleen joukkoon tasaisin väliajoin mukavan rentoja uuden aallon täsmäosumia, kuten vaikka riehakkaan levoton Puntalaan.
Ehkä Tinnerin olisi kannattanut tyytyä pikkukiekkoon. Tosin on helppo ymmärtää, miksi kokopitkä on saatu markkinoille. Jos ei nyt niin koska sitten!
