Tarja Turusen The Shadow Self vahvistaa entisestään laulajan asemaa sinfonisen metallin parhaana naisäänenä. The Shadow Self -kokonaisuuteen kuuluu ennen kokopitkää albumia ilmestynyt EP The Brightest Void, joka tosin on elinkelpoinen myös itsenäisenä kokonaisuutena. Toisaalta pikkulevy on selvästi osa isompaa kuvaa, osittain kokeilevampi ja rönsyilevämpi mutta samalla hajanaisempi puolisko. The Brightest Void toimii parhaiten viisu kerrallaan. The Shadow Self on tuunattu tiukemmaksi kokonaisuudeksi.
Pikkukiekko The Brightest Void on suureellinen ja mahtipontinen mutta myös energinen ja kokeilunhaluinen. Levyn alkuun on nostettu kaksi rajua rokkipalaa – No bitter end on mainio melodinen raskasmetalli ja Eagle eye vähintään yhtä tehokas Within Temptation -henkinen tunnelmointi. Michael Monroen kanssa toteutettu Your heaven and your hell kärsii yliyrittämisestä mutta ansaitsee sympatiapisteet. Taiteellisempaa kolmannesta haukataan An Empty dream ja Witch hunt -siivuissa. Shameless on revittelybiisi, jossa Tarja päästetään kunnolla irti. Bond-tunnari Goldfinger on kiva mutta yllätyksetön. Within Temptation -sinkula Paradise (What about us) on menevä siivu mutta biisin paikkaa Tarjan levyllä voi hieman kritisoida.
Kokopitkä The Shadow Self saa lentävän lähdön ylevällä Innocence-nostatuksella, joka tuo väistämättä mieleen Evanescencen. Räyhähenki Demons in you riffittelee kiukkuisesti ja taustalle ärisee Arch Enemy -vokalisti Alissa White-Gluz.Tosin Alissan murina on turhan alkukantaista mörrimöykkyä Tarjan ilmaisun rinnalle. Kaunotar ja hirviö -tematiikka jää hyödyntämättä. Kiekon ehdoton huippuhetki on ällistyttävän muhkea Muse-coveri Supremacy, jossa Tarjan ’korkealta ja kovaa’ -vyörytys loksauttaa suut leveälle hämmästyksestä. Tarja lisää mainioon biisiin tuhdin annoksen Bond-paisuttelua. Teatraalinen ja lievästi Nightwish-henkinen Diva paisuu jo ulos raameistaan. Calling from the wild on myös tyylikäs menopala. No bitter end ja Eagle eye kuullaan myös, oikeutetusti, The Shadow Self -levyllä.
Tarja onnistuu tasapainoilemaan raskaan metalliviihteen ja kunnianhimoisemman materiaalin välillä kallistuen selkeästi sinfonisen metallin puoleen. Kitaroissa on potkua, soundeissa poweria ja Tarjan äänessä emännän otetta. Kun kappalemateriaalissakin on ilonaiheita, Tarjan metallidiivan uran jatkolle ei ole mitään esteitä.
J.A.Kaunisto
