Nyt se on virallista. Sylvester Stallonen The Expendables 3 pyrkii saamaan laajemman katsojakunnan siistimmällä ulosannilla – elokuva saa PG-13 -merkinnän eli ”kielletty
Lue lisää
Universalin Fast & Furious 7 on hyvin aikataulussa – tai ennemminkin edellä, sillä leffa saapuu teattereihin viikkoa aikaisemmin kuin on julkistettu.
Lue lisää
Paramount Picturesin G.I. Joe 3 etenee. Jonathan Lemkin on palkattu hankkeen käsikirjoittajaksi. Leffaa on lupailtu teattereihin vuodelle 2016. Lemkin on tunnettu lähinnä
Lue lisää
Deadlinen tietojen mukaan Fox tuo valkokankaalle James Wanin (Saw, Fast & Furious 7) sarjiksen Malignant Man. Todennäköisesti Wan saa kunnian
Lue lisää
Paul W.S. Andersonin Resident Evil -leffajatkumo lienee tiensä päässä sarjan kuudennen elokuvan kohdalla. Projekti on edennyt kankeasti, Anderson työstää vasta ensimmäistä
Lue lisää
Universal Pictures on julkistanut pidennetyn tv-tyrkyn heinäkuussa teattereihin tulevasta The Purge: Anarchy –elokuvasta. Kyseessä on jatkoa Puhdistuksen yö – The
Lue lisää
Jeremy Renner vahvistaa Yahoo! TV:n haastattelussa olevansa mukana tulevassa Mission: Impossible 5 -leffassa. Renner esittää edellisestä Mission: Impossible – Ghost
Lue lisää
Paramount tuo oman Hercules-leffansa teattereihin 25.7. Dwayne Johnsonin tähdittämän toimintapätkän on ohjannut Brett Ratner. Leffassa nähdään myös Ian McShane, Rufus Sewell,
Lue lisää
Deadlinen tietojen mukaan Fast & Furious- tuottaja Neal Mortizin ja StudioCanalin uusiokierrätys Renny Harlinin vuoden 1993 suosikkijännäristä Cliffhanger on ottanut askeleen
Lue lisää
Mediatietojen mukaan Renny Harlin neuvottelee ohjausvastuusta Jackie Chanin tulevassa toimintapätkässä Skiptrace. Aikaisemmin leffan ohjaajaksi oli tulossa Sam Fell. Chanin lisäksi leffassa
Lue lisää