Seinäjoen Provinssi käynnistyi torstaina aurinkoisessa säässä noin 18 000 juhlijan voimin.
Provinssin tämän vuoden ohjelma on vakiintuneeseen tapaan monipuolinen kattaus tyylillistä ja kokemuksellista kirjoa, joista omaksi avaajaksi valikoitui Seinäjoen oma alternativerock-yhtye Antivalent. Bändin soundissa huokui kansainvälisyys ja kunnianhimo, jotka voivat kantaa vielä pitkälle. Aikaisesta soittoajasta huolimatta paikalle oli saapunut kohtalaisesti yleisöä, jonka yhtye palkitsi energisellä esiintymisellä. Lyhyehkön setin kohokohtia oli vaivattoman suureellisesti toiminut ”Heavy” ja tuore single ”Godlike Sinner”.
Vuonna 2016 muutaman kilometrin päässä Törnävänsaaresta kruunattiin tangokuningatar, joka marssi nyt itsevarmana Provinssin päälavalle. Kikan perintöä avoimesti hyödyntävä Erika Vikman on onnistunut tekemään täydellisen imagon muutoksen, mitä The 69 Eyes -vaikutteinen taustabändi rumpukorokkeineen alleviivasi. Provinssipäivä oli vasta liian alussa ja yleisö harvalukuista niille juhlille, mitä Erika Vikman ammattitaitoisena esiintyjänä eittämättä toisessa ympäristössä onnistuu järjestämään.
Arppa istahti paahteisen kesäpäivän levolliseen tunnelmaan varsin sulavasti. Hersyvästi jammailevan artistin improvisoiva setti tarjosi mukavaa vastapainoa loppupäivän rouheampaan metallivyörytykseen. Kotimaisen Omnium Gatherumin ja Insomniumin lisäksi päivän raskaampaan antiin kuuluivat Seinäjoella ennenkin vieraillut metalcore-jyrä Architects, melodista metallia paiskova Arch Enemy ja ranskalainen Gojira.
Architectsin keikka oli millintarkka kokonaisuus, joka sai myös päivän ensimmäisen mosh pitin pyörimään vimmatusti. Bändin suuret äänivallit saivat tukea laulaja Sam Carterista, jolla on toimivan äänensä lisäksi huolettomalta tuntuva taito ottaa yleisö haltuun. Carter jaksoi hämmästellä Provinssin luonnonkaunista ja viihtyisää ympäristöä. ”Feels like I could walk a dog here instead of playing aggressive music”, laulaja totesi. ”Doomsday”-kappaleen Carter omisti vastikään menehtyneelle Polaris-kitaristi Ryan Siewille. Tämän toteaminen sai omankin yhtyekaverin menettäneen Carterin silmäkulman kostumaan.
Länsinaapurista tuleva Arch Enemy on saanut sinihiuksisesta Alissa White-Gluzista kieltämättä oivan keulakuvan itselleen. Kahden laadukkaan metalliaktin – Architectsin ja Gojiran – välissä oleminen ei kuitenkaan palvellut yhtyettä. Yhtyeestä jäi hieman nyanssiton ja puuduttava vaikutelma, jota Nemesisin kaltaiset iskusävelvät onneksi vähän korjasivat.
Haloo Helsinki! ei ole monista mukiinmenevistä biiseistä huolimatta ollut suurin kuppi omaa teetä. Päälavan toiseksi viimeisenä aktina bändi kuitenkin osoitti, miksi se on niin suosittu. Yllättävän verevän keikan kruunasi karismaallaan ja lavavarmuudellaan hurmannut Elli Haloo. Vastaavanlainen yleisön haltuun ottaminen on lahja, joka ei ole pelkästään kilometrien tuoma ominaisuus. Pakko oli todeta, että yhtye osasi asiansa ja hittejä riitti.
Ranskalaisen Gojiran albumit ovat ehtineet niittää yhtyeelle mainetta, mutta Provinssissa veitsenterävät biisit saivat tukea tyylikkäästä ja visualisesti näyttävästä showsta. Savupatsaat sekä puna- ja purppurataustojen päällä soittavat siluetit loivat kirskuvien riffien kanssa saumattoman kokonaisuuden. Kaiken myrskyn keskellä laulajakitaristi Joe Duplantier tuijotti yleisöä pahaenteisen hypnoottisesti. Gojira oli päivän kirkkain helmi, jonka loistoa todisti myös varsin runsaslukuinen yleisö. Kulunutta kliseetä mukaillen: Gojiran kylmäävä soitto tuskin jätti ketään kylmäksi.
Päälavalla viimeisenä esiintynyt legendaarinen The Chemical Brothers oli yllätys .Ehkä bändi oli väärässä paikassa, seurassa tai ajassa, mutta yleisö oli silmiinpistävän harvalukuista ja enemmän uteliasta kuin innostunutta. Gojiran wau-efektin jälkeen The Chemical Brothersin visuaalit jäivät yllättävän vaisuiksi, eikä klubimusiikin tapaan lavalla ollut dj-tiskien lisäksi juuri nähtävää. Jos The Chemical Brothersin musiikki ei ole ennalta selkäytimessä, Provinssissa siitä oli vaikea saada otetta.
Lue myös: Provinssi veti avauspäivänä 18 000 kävijää – katso railakkaat kuvat festariyleisöstä
Teksti: Tomi Asuintupa, kuvat: Jouni Hirn ja Kalle Marjamäki
