Seinäjoen Provinssi keräsi avauspäivänään luonnonkauniille Törnävänsaarelle lähes alueen täydeltä juhlijoita. Paikallislehti Ilkka-Pohjalaisen mukaan Provinssiin odotetaan noin 25 000 päiväkohtaista kävijää.
Alkukesän epävakainen sää piti torstaina vapaapäivän, sillä aluetta piiskanneet sadepilvet väistyivät Ihmisten Juhlan tieltä.
Provinssin tämän vuoden ohjelmistossa on useita jo aiemmin festivaalilla vierailleita artisteja. Yhdysvaltalainen hardcorea ja metallia yhdistelevä Knocked Loose saapui maahamme ensimmäistä kertaa ja oli ennalta yksi Provinssin mielenkiintoisimmista esiintyjistä. Kovassa nousussa olevan Knocked Loosen kohdalla läpimurrosta voidaan puhua joko imperfektissä tai preesensissä. Mikäs siis takoessa, kun rauta on kuumaa. Päällimmäisenä bändistä jäi mieleen sen energisyys ja pitelemätön vimma, jolla yhtye musiikillisen pakettinsa tarjoili. Biisit tasapainoilivat raskaan poljennon ja energisen kaahauksen välillä, eikä yhtye päästänyt moshpitejään helpolla. Yhtään melodiaa tai kuolematonta riffiä ei keikalta mieleen jäänyt, mutta sitäkin enemmän alkukantaista voimaa. Toki samasta energian alkulähteestä ammensi päälavalla tahkonnut Sexmane, joka onnistui myös saamaan vahvan siteen artistin ja yleisön välille. Eri tyyli, sama lopputulos.
Sexmanen jälkeen Provinssin päälavalla painotus oli raskaammassa musiikissa. Ruotsalainen metallijätti In Flames saapui jälleen moukaroimaan Provinssia, mutta esiintymislava oli päivittynyt suurimpaan. In Flames alkaa hiljalleen tuntua jo Provinssin house bandiltä, vaikka esiintymiset voi laskea vielä yhden käden sormin. Yleisöä bändin keikalla oli kunnioitusta herättävä määrä. In Flames on metallin Foo Fighters, joka tekee oman juttunsa tarpeeksi hyvin ja tarjoaa monelle riittävästi. Se haalii keskitien massan ja se massa on suuri. Provinssissa se riitti täyttämään päälavan edustan kentän äärimmilleen. Riffit jauhoivat, melodiat olivat iskeviä ja bändi oli hyvässä vedossa. Taustatukea yhtye sai isoilta videoscreeneilta ja niiden välissä liehuvilta ilmatäytteisiltä “maskoteilta”. Tästä huolimatta keikan aikana oli vaikea tuntea päännyökyttelyä suurempaa paloa.
Onneksi Provinssiin mahtuu yleensä myös yllätyksiä, jotka päihittävät ennakko-odotukset. Tällä kertaa tämän miellyttävän kunnian sai Bambie Thug, joka esiintyi pelkistetysti vain taustanauhojen ja kahden sarvipäisen tanssijan voimin. Irlantilainen Bambie Thug sai laajempaa huomiota vuoden 2024 Euroviisujen yhteydessä edustamalla maataan ”Doomsday blue” -kappaleella. Jos taiteilijan ouija-pop oli osalle Eurooppaa liian provosoivaa ja vaarallista, Provinssissa vimmainen ja kiihkeä esitys oli oikealla maaperällä. Pimeän teltan täytti elektronisesti sykkinyt pulssi, joka tasapainoili eteerisen huokailun ja hyperpunkiksi yltyneen villin tykityksen välillä. Tarkasti suunniteltu koreografia sai inhimillisä piirteitä Bambie Thugin jutellessa lempeästi yleisölle. Bambie Thugin poliittinen kanta tai mielipide maailman nykymenosta ei jäänyt kenellekään epäselväksi. Esiintymisen jälkeen ihmiset jäivät huutamaan keikalla kuultua “free free Palestine” hokemaa, kunnes Bambie Thug tuli vielä kertaalleen kiittelemään suomalaisyleisöä – Palestiinan lippuun kääriytyneenä.
Illan viimeinen esiintyjä, Avenged Sevenfold, nousi viilenevään iltaan lunastaen pääesiintyjän paikan lähinnä produktion koolla mitattuna. Yhtyeen viimeisin albumi “Life is but a dream…” on saanut ristiriitaisen vastaanoton, mikä oli päällimmäinen tunnelma myös yhtyeen esiintymisestä. Jos albumia voidaan näkökannasta riippuen pitää joko kunnianhimoisena tai sisäänpäinkääntyneenä, Provinssissa mielipide kääntyi jälkimmäiseen. Upeasti toteutettu visuaalinen kokonaisuus jättimäisellä screenillä ei onnistunut karsimaan uuden materiaalin lankoja kasaan, eikä kangistavan viileä ilma auttanut asiaa. Sen sijaan ne suurimmat hitit “Hail to the king”, Nightmare” sekä sytytin- ja puhelinmeren ilmaan nostattanut “So far away” muistuttivat, miksi Avenged Sevenfold on noussut suureksi nimeksi. Parhaimmillaan ja olennaiseen keskittyessään yhtye toimii todella hyvin. Kahden taitavan kitaristin keskinäiset melodiat soivat kirkkaana myös Törnävänsaaren yössä, eikä viileä ilma tuntunut hetkeen niin viileältä. Joskus on hyvä vaan palata perusasioihin.
Teksti: Tomi Asuintupa. Kuvat: Jouni Hirn
