Viikonloppuna juhlittu Provinssi keräsi Törnävänsaarelle yhteensä 70 000 hengen yleisön. Vaikka kävijätavoitteisiin ei ylletty, järjestäjät ovat ylpeitä Ihmisten juhlasta. Seuraavassa poimintoja lauantain Provinssi-tapahtumista.
Pari vuotta sitten ensiesiintymisensä Provinssissa tehnyt Lorna Shore palasi tänä vuonna pykälää suuremmalle eli festivaalin päälavalle. Yhdysvaltalaisbändi on vähällä tehdä slipknotit eli lyödä isosti läpi äärimmäisellä musiikilla. Lorna Shoren laulaja Will Ramos tuntuikin keikan perusteella jonkinlaiselta Corey Taylorin karismakaimalta. Hän oli se voima, joka valjasti bändin ja yleisön välisen energian yhdeksi pitissä pyöriväksi myrskyksi ja tuntui olevan vilpittömän onnellinen kokemuksestaan. Will Ramos huomautti moneen otteeseen, että taitavat olla Provinssissa kummajainen hieman kevyemmän musiikin keskellä. Äänenkäytöltään Will Ramos lienee kummajainen missä tahansa – sen verran syvältä herran persoonalliset murinat irtosivat. Lorna Shoren apocalyptiset sinfoniset elementit ja deathcore olivat Will Ramosin karismaan yhdistettynä vastustamaton yhdistelmä, eikä ole vaikea ennustaa bändin nousevan vielä samaan pioneerien ketjuun Kornin ja Slipknotin seuraksi.
Lauantaina esiintyneiden artistien ennätystä provinssikeikkojen määrässä lienee pitävän hallussa Sara, joka nousi festivaalin lavalle kahdettatoista kertaa. Yhtye on ollut takuuvarma esiintyjä aina, mutta viime aikoina Kaskisista ponnistanut bändi on näyttänyt löytäneen niin toiminnan määrässä kuin laadussa mitattuna vielä yhden vaihteen lisää. Bändin visuaalinen olemus lavavaloineen on nyt hienosti balanssissa tunnelmallisen metallin kanssa.
Provinssissa kuultiin tunnin otanta yhtyeen kymmenen albumin rosterista, joskin ne erikoisvedot lienee säästetty yhtyeen marraskuussa vietettäville 30-vuotiskeikalle. “Raskas”, “Vielä muodostan varjoni”, “Rauhan aika”, “Avaa se ovi”, “Anhedonia” ja keikan päättänyt “Tanssiin” toimivat keikan läpileikkauksena. Saran pitkä ura näkyi levollisena itsevarmuutena ja kokonaisvaltaisesti mietittynä esiintymisenä. Tunnelmallisesti soljuttiin raukeasta aggressiiviseen, minkä tahdissa oli hyvä uppoutua mukaan – laine kerrallaan.
Jonkinlaista pioneerityötä tekee myös saksalainen Electric Callboy, jonka humoristissävytteinen musiikki sisälsi elementtejä eurohumpasta, poikapopista, EMD:stä, metalcoresta ja Ruotsinlaivan jukeboxista. Yhtye tuntuu olevan ensisijaisesti viihdyttäjä, jonka setti sisälsi covereita muun muassa Maggie Reillylta, Linkin Parkilta, Backstreet Boysilta ja Sum 41:lta. Lisäksi jälkimmäiseltä oli lainassa myös bändin rumpali. Electric Callboyta voi pitää melkoisena kameleonttina. Bändin kohtalona voisi olla, että se tarjoaa paljon kaikkea, mutta ei kenellekään oikein tarpeeksi. Ainakin Provinssin perusteella näytti kuitenkin siltä, että se tarjoaa riittävän monelle riittävästi. Electric Callboy toimi bilebändinä, jonka eurojytke vaihtui lennosta metalcoreen ja osui niin festivaaliväen tanssi- kuin päänheilutushermoon.
Lost Society on yksi harvemmin Provinssissa vierailleista yhtyeistä. Bändille oli selkeästi tilausta ja tiheästi yleisöä huudattanut Samy Elbanna vakuutti bändin olevan vierailusta haltioissaan. Energisesti esiintynyt Samy Elbanna jatkoi karismaattisten keulakuvien sarjaa ja yllytti pitin pyörimään. Thrash metallilla aloittanut Lost Society on valtavirtaistanut musiikkiaan levy levyltä ja on nykyisellään tehokkaaksi viilattu keikkakone. Tästä toimi todisteena se, että ohitseni puski tasaisin välein ihmisiä, jotka kaikki hokivat samaa mantraa: “pittiin”.
Teksti: Tomi Asuintupa. Kuvat: Jouni Hirn
