Milja Kaunisto koki voimakkaita tunnereaktioita kirjoittaessaan elämäkertaa isästään Pasi Kaunistosta: ”Itkin etenkin omien vanhempieni elämän kovia kokemuksia”

Kirjailija Milja Kaunisto kirjoitti tunteikkaan ja rehellisen taiteilijaelämäkerran iskelmälaulajaisästään Pasi Kaunistosta. Mesta.net haastatteli kirjailijaa uutuuskirjan tiimoilta.

Pasi Kaunisto oli 1960- ja 1970-lukujen suosituimpia iskelmälaulajia Suomessa. Hänen tunnetuimpia hittejä ovat Koskaan et muuttua saa ja Sanat eivät riitä kertomaan. Milja Kauniston kirjoittama elämäkerta Pasi Kaunisto – Elävän laulajan sielu (Gummerus) on elämäntarinan ohella värikäs ajankuva Suomesta ja musiikkibisneksestä 1950-luvulta tähän päivään. Samalla se kuvaa kauniisti Pasin ja kuvataiteilijana tunnetun Irmeli Kauniston lähes 60-vuotisen rakkaustarinan.

Isäsi taitelijaelämäkerran julkaisusta on vierähtänyt jokunen viikko. Millaista palautetta olet saanut kirjasta tähän mennessä? Millä mielin  olet seurannut kirjan herättämää keskustelua?


En oikein tiennyt mitä odottaa elämäkerralta, se on niin erilainen kuin tähänastiset kirjani jotka ovat olleet historiallisia romaaneita. Olen kuitenkin ollut ällikällä lyöty, niin paljon positiivista huomiota kirja on saanut. Etenkin isäni rehellisyys alan varjopuolista on herättänyt kiitosta. Tiedän, ettei ole voinut olla kovin helppoa käsitellä aiheita joita kirjassa käsiteltiin. Siksi olen nyt todella tyytyväinen, että rankka työ tuli isän kanssa tehtyä. 

Kirja on sinulle hyvin henkilökohtainen ja myös  ainutkertainen työtehtävä. Miten kuvailisit matkaa kirjan parissa?  Millaisia mieleenpainuvia hetkiä koit?

Kirjan kirjottaminen oli monella tasolla matka omaan menneisyyteeni. Olin alusta asti hämmästynyt miten voimakkaita tunnelatauksia kirjoittaminen piti sisällään. Itkin paljon, omia muistoja, isovanhempienikin elämän vaikeutta ja surua, mutta etenkin omien vanhempieni elämän kovia kokemuksia. Oli muistettava, että hyvin pitkään mielenterveyden ongelmista, ahdisteluista, konkurssista ja päihdeongelmista puhuminen oli häpeällistä. Usein koin hyvin henkilökohtaisesti miltä taakan kantaminen sisällään on täytynyt tuntua. Huomasin myös, miten vaikeaa vanhemmilleni oli palauttaa mieleen jo unohdettujen Ö-mappiin raivatut epätoivotut muistot. Samalla saatoin kuitenkin seurata vierestä vaikeiden asioiden käsittelemisen tuomaa puhdistavaa kokemusta. Niistä ikään kuin vapautuu kun ne myöntää, kun itselleen on rehellinen. Jollakin tasolla tuntuu niin kuin sukupolvien kantamista taakoista olisi nyt vihdoin luovuttu. Kirjan kirjoittaminen on keventänyt sydäntä. 

Kyseessä on ensimmäinen kirjoittamasi elämäkertakirja. Pääsikö joku asia  yllättämään kirjan teossa? Aiotko kirjoittaa vastedes elämäkertoja?


Itse asiassa huomasin paljonkin yhtymäkohtia historiallisen romaanin kirjoituksen kanssa. Taustatutkimus on täysin sama. On pureuduttava aikakausien sisään, ujuttauduttava henkilöhahmon sisälle. Toki on otettava huomioon, ettei tämä urakka ollut klassinen elämäkerran kirjoittamisurakka, omakohtaisuus teki siitä paljon henkilökohtaisempaa ja myös kenties rankempaa. Se mikä tässä myös oli erilaista olivat omat reaktioni yllättäviin asioihin joita matkalla ilmeni. Niitä oli esimerkiksi isäni edustusmatka Argentiinaan ja isän uran varjopuolet äitini kokemina. Joka kerta kun jotain uutta ilmeni, tajusin että se oli osa omaa tarinaani. Aloin löytää vanhempani oman itseni sisältä. Näin ei käy romaanihenkilöistä kirjoittaessani. Nyt kuitenkin olen iloinen, sillä olen oppinut uuden työn, biografin työn. Jos tulevaisuudessa tilaisuus tulee, tartun mielelläni elämäkertailuun uudestaankin.

Mitä kirjoitat tällä hetkellä?

Romaani-ideoita ja puolivalmiita aihioita minulla on paljonkin. Silti juuri nyt kirjoitan tarinaa tiestä jota olen itse kulkenut. Olen elänyt jo tarpeeksi pitkään tajutakseni, että minulla on poikkeuksellisen tapahtumarikas, elokuvallinen elämä. Olen elänyt useissa maissa, kokenut yltäkylläisyyttä ja köyhyyttä, seikkaillut paikoissa joissa harvat ovat käyneet. Juuri nyt mieleni jäsentelee tästä kaikesta tarinaa, kenties seurauksena isäni tarinalle jonka se on juuri omaksunut osaksi jatkumoa. Se minkä muodon tarina saa on itsellenikin vielä yllätys.

Olet asunut pitkään Ranskassa. Vierailet lokakuun lopussa pidettävillä  Helsingin Kirjamessuille. Millä mielin saavut messuille? Mitä odotat tämänvuotiselta tapahtumalta?

Tänä vuonna arvostan messumatkaa enemmän kuin tavallisesti. Maailman muutokset ovat tehneet matkustuksesta suurta luksusta, emmekä voi olla varmoja kuinka pitkään tuo luksus tulee jatkumaan. Aion siis nauttia messuista täysin siemauksin. Ihaninta on, että saan olla taas lavalla rakkaan isäni kanssa. Hän on loistavaa keikkaseuraa, rauhallinen ja humoristinen tapaus. Muusikkoja kun kerran molemmat olemme, puhumme isän kanssa tietenkin myös musiikillisesta jatkosta: elämäkertakirjan kylkeen isäni levytti minun ja mieheni kirjoittaman laulun Elämäkerta, jonka meille tuotti Yö-yhtyeen Mikko Kangasjärvi. Nyt kun kappale on ulkona, voimme suunnitella jatkoakin. Meillä on perheen sisällä aina jotain pientä luovaa toimintaa suunnitteilla.

Kerrotko vielä lopuksi mitä itse luet  parhaillaan?

Itse luen juuri nyt uudelleen Hans Roslingin tietoteosta Faktojen maailma. Tällä hetkellä kun meitä pommitetaan vain huonoilla uutisilla, kriiseillä, sodalla ja epävarman tulevaisuuden uhkakuvilla, tarvitsen rauhoittavia faktoja tuekseni. Rosling selittää kansanterveysprofessorin harkitulla logiikalla mitä voimme tilastotieteen avulla päätellä: että asiat voivat samanaikaisesti olla huonosti ja paremmin kuin ennen. Kyllä, elämme valitettavasti 80 vuoden välein ilmestyvän konfliktin ja epävarmuuden aikoja. Mutta samanaikaisesti: kyllä, maailma on kuitenkin paljon paremmin varautunut konflikteihin kuin aikaisemmin, suurimpiin ongelmiin on jo löytynyt käytännön ratkaisuja, ja kunhan tästä selviämme voimme taas odottaa 80 vuoden kehityksen ja rauhan aikaa. On hyvä pitää toivosta kiinni. Minulle toivoa tuovat faktat.

Pasi Kaunisto – Elävän laulajan sielu on saatavilla äänikirjana. Kuuntele tai lue näyte Elisa Kirjasta.

Kirjan ilmestymisen yhteydessä Pasi Kaunistolta julkaistiin myös Elämäkerta-niminen kappale. Teksti on Milja Kauniston kynästä ja sävellyksen Milja teki yhdessä puolisonsa, muusikko Petteri Parviaisen kanssa.

Milja Kaunisto (s. 1976) on Etelä-Ranskassa asuva kirjailija ja musiikintekijä. Hänet on tunnettu erityisesti historiallisista romaaneistaan. Muusikkona hän on tehnyt yhteistyötä isänsä kanssa jo 40 vuoden ajan.

Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on TwitterEmail this to someone

Yksi kommentti

  1. Milja Kaunisto on aivan mahtava kirjailija. Olen juuri lukenut Status nimisen kirjan ja nauttinut täysillä. Pasi Kaunisto on myös rakastettu laulun tulkitsija. Hänen laulujensa myötä on eletty,rakastettu ja surtu.. Muistan hyvin ,kun mielestämme Suomessa oli vain yksi oikea laulaja Pasi Kaunisto. Kaikkea hyvää koko Kauniston perheelle ja Milja, uusia kirjoja odotetaan kovasti..

Kommentit suljettu.