Marco Kososen kirjoittama Bändilaboratorio kertoo Lepakkoluolan tarinan siellä vaikuttaneiden muusikoiden itsensä kertomana.
Helsingin Ruoholahdessa sijainneen Lepakkoluolan tarina käynnistyi kesällä 1979, kun kaupungin saamattomuuteen kyllästyneet muusikot ja muut aktiivit valtasivat vanhan maalitehtaan. Alkoholisten yömajana toimimineesta rakennuksesta tuli musiikin monitoimikeskus, jonka suojissa esiintyivät ja treenasivat muiden muassa Pelle Miljoona, Lama ja Musta Paraati.
Kirjailija Marco Kosonen oli itsekin vakikasvo Lepakkolassa, sillä hänen rockyhtyeensä Shadowplay harjoitteli kellarissa. Omakohtaisten kokemustensa ja lukuisten haastattelujen avulla Kosonen rakentaa kuvan aikansa ajatushautomosta, joka rikastutti suomalaista populaarikulttuuria kahden vuosikymmenen ajan.
Millainen matka kirjaprojekti oli henkilökohtaisesti? Millaista oli heittäytyä nostalgiaan ja palata nuoruusvuosiin?
Oikeastaan olen heittäytynyt samaan aiheeseen jo kerran aikaisemmin Muurikaupunki -romaania tehdessäni. Menneiden muistelun ei tarvitse olla märehtimistä, eikä se ole ristiriidassa tässä hetkessä elämisen kanssa. Ennemminkin nämä kaksi asiaa täydentävät toisiaan ja antavat perspektiiviä elämän kokonaiskuvan hahmottamiseen. Se, miten minä itse ja muu maailma siinä sivussa on muuttunut vuosikymmenten aikana, on loputtoman tuntuinen mielenkiinnon kohde. Kun tuntee oman historiansa on helpompi katsoa myös tulevaan ja kenties jopa oppia jotain. Tämän soisi toteutuvan myös maailmanpolitiikassa. Terapeuttinen kulmakin on tärkeä, kannattaa unohtamisen sijaan käsitellä myös ne asiat, joista ei voi olla kovin ylpeä.
Millainen taustatyö Bändilaboratorio-kirjaa varten tehtiin? Miten haastattelut toteutettiin, missä vierailit?
Koska Lepakon bändikattaus oli niin laaja, täytyi aluksi valita nippu yhtyeitä, jotka yhdessä kuvaisivat hyvin treenikämpissä tehdyn musiikin monipuolisuutta. Tein listan ihmisistä, lähinnä vanhoista kamuista, joita pyysin muistelemaan vapaamuotoisesti menneitä vuosia. Heti alussa päätin, että ainoa varsinainen kysymykseni tulisi olemaan ”Milloin menit ensimmäisen kerran Lepakkoon?” ja sitten toivoin kaiken sujuvan itsestään. Ja varsin pitkälle valittu strategia toimikin. Yllättävän paljon jännitti ottaa tyyppeihin yhteyttä ja valmistauduin siihen, ettei intoa ikivanhojen juttujen kelailuun välttämättä löytyisi. Kävi kuitenkin toisin. Useampi jututettava totesi tärkeäksi historian tallentamisen nyt kun se vielä on mahdollista. Se oli suuri helpotus ja kehkeytyi monia mukavia sessioita, joista monet toteutuivat Lepakon entisessä etäpesäkkeessä Ravintola Kannaksessa, jossa jo paikkana itsessään on paljon aiheeseen liittyviä muistoja. Paljon piti tietenkin kuunnella vanhoja levyjä ja käydä läpi lehtijuttuja, joita kustannustoimittaja Jokelainen uutterasti lähetteli minulle
Mikä oli yllättävintä ja avartavinta kirjan teossa?
Yllättävintä varmaan oli jo edellä mainittu mukanaolijoiden suopeus projektia kohtaan. Haastateltavien ehdoilla mentiin ja ilmoitin tulevani nauhurini kanssa minne vain ja mihin aikaan tahansa. Kannas oli kuitenkin monien mielestä mitä sopivin paikka ja se sopi minulle, sillä asun korttelin päässä kapakasta. Monet tulivat omasta ehdotuksestaan myös kotiini turisemaan. Sidi Vainio muun muassa soitti minulle aivan yllättäen eräänä aamupäivänä, sanoi olevansa kulmilla ja tulevansa käymään. Sellainen pieni rypäskin oli, kun kahden päivän sisällä tuli useampi tyyppi kylään. Se oli hauskaa. Ulkona oli tosi paska keli, mutta onneksi ei ollut pakko mennä minnekään. Sen sijaan ovikello soi aina välillä ja joku vanha naama tuli sohvalleni istuskelemaan. Siinä oli sitä yhteisöllisyyttä, josta monet kirjassa kommentoivista puhuivat. Lepakkolaisuus yhdistää vielä vuosikymmentenkin jälkeen.
Olet kirjoittanut aiemmin muun muassa kaksi omaelämäkerrallista matkakirjaa ja kaksi romaania, Ravintola Loppu (2012) ja Muurikaupunki (2015). Miten kirjallinen urasi jatkuu tästä?
Pari hanketta on tekeillä, joista toinen vasta alkumetreillä ja toinen jo pidemmän aikaa hautunut juttu, joka huojuu ja muuttaa muotoaan aina kun siihen tarttuu. Mutta ei niistä sen enempää tällä kertaa.
Mitä kirjoja olet itse lukenut tai kuunnellut viime aikoina?
Viimeisin lukemani kirja on Meri Valkaman Sinun, Margot, joka on hieno kirja ja antoi lisäksi uuden näkökulman menneisiin aikoihin. Itsehän olen kirjoittanut romaanin, jossa merkittävänä tapahtumapaikkana on 80-luvun Länsi-Berliini ja Merin kirjassa ollaan saman aikakauden Itä-Berliinissä.
Bändilaboratorio on saatavilla e-kirjana ja Jone Takamäen lukemana äänikirjana.
Kuva: Ville Malja
