Telia Company on keskittänyt tv-sisällöntuotantonsa Pohjoismaissa ja Baltiassa uuteen TV/Media- liiketoimintayksikköön. Siihen kuuluvat Telia TV, MTV ja C More Suomessa sekä ruotsalainen TV4 ja C More. Tiivistyvän yhteistyön myötä myös Liigan tv-tuotanto siirtyy Suomessa MTV:lle ja Liiga liittyy osaksi MTV:n urheilutarjontaa.
”Telia on nostanut Liigan katselukokemuksen uudelle tasolle ja tuonut edelläkävijänä uusia tapoja koko Suomen rakastaman urheilulajin seuraamiseen. On mahtavaa, että pääsemme nyt valjastamaan koko tv- ja mediaosaamisemme Liiga-näkyvyyden ja -ilmiön kasvattamiseksi. Suomen suurimpana kaupallisena tv-yhtiönä haluamme olla ykkösiä kaikessa mitä teemme ja tavoitteemme on, että Liigasta tulee yhä suurempi – koko kansan puheenaihe”, MTV Oy:n toimitusjohtaja Johannes Leppänen kiteyttää.
Liiga-lähetyksiä varten Telian rakentama Euroopan suurin etätuotantokokonaisuus ja korkealuokkainen tekninen kalusto säilyvät edelleen Liiga-televisiotuotannon perustana. Myös Telian käyttöön ottama, Bitwisen ja Liigan kanssa yhdessä kehitetty Wisehockey- älykiekkojärjestelmä ja sen tarjoama data säilyy lähetysten yhtenä kivijalkana.
Liigan kaikista otteluista voi nauttia C Morella tutun Telia TV:n lisäksi. Tarkemmin tuotteista ja tavoista ostaa Liigaa kerrotaan lähempänä Liiga-kauden alkua.
(Telia)




