Leevi and the Leavings -uutuuskirja kertoo muun muassa, miten Teuvo, maanteiden kuningas -hitti syntyi – ”Gösta olisi joskus lähtenyt ihan mielelläänkin keikalle”

Göstä Sundqvistin luotsaama Leevi and the Leavings on Suomen yksi ikonisimmista popyhtyeistä. Gösta Sundqvistin (1957–2003) tarina on kerrottu useaan otteeseen, mutta uudessa kirjassa ääneen pääsevät hänen luottomuusikkonsa, Leevi and the Leavingsin jäsenet Risto Paananen, Juha Karastie ja Niklas Nylund.

23.3. julkaistu Leevi and the Leavings – Hittitehtaan tarina (Like) on saatavilla myös äänikirjana.

Leevi and the Leavingsillä on Suomen mystisimmän rockbändin maine. Yhtye ei tehnyt koskaan yhtään virallista keikkaa, mutta sen levyt myivät ja kappaleet soivat radiossa ja jukebokseissa taukoamatta. Mystiikan verhoa lisäsi se, että Göstä Sundqvist ei antanut juurikaan haastatteluja.

”En oikein tiedä, mistä Gösta sai päähänsä, että keikkaileminen on hirveätä.”, ihmettelee Niklas Nylund kirjassa.

Göstan mielestä keikkaileminen oli lähinnä säälittävää puuhaa. Mutta koska keikkailemattomuus oli yksi Leavings-myytin keskeisimpiä rakennusaineita, Gösta piti siitä kiinni loppuun asti.

En minäkään ymmärrä, miksi Gösta vihasi keikkailua. Hänellä oli tietysti vielä tarve pönkittää kantaansa,
mitä pidemmälle mentiin. Gösta oli vain valinnut keikkailemattomuuslinjan, joten siitä täytyi pitää kiinni. Luulen, että Gösta olisi joskus lähtenyt ihan mielelläänkin keikalle
”, Juha Karastie jatkaa.

Tietokirja on jatkoa Timo Kalevi Forssin menestysteokselle Gösta Sundqvist – Leevi and the Leavingsin dynamo (2017), jota on myyty yli 26 000 kappaletta.

Hittitehtaan tarina -kirjassa on runsaasti uutta haastattelumateriaalia, joita ei ole julkaistu missään alkuperäisen ilmestymisen jälkeen.

Nyt keskiössä on itse bändi, Leevi and the Leavings, joka ei ollut Sundqvistin sooloprojekti. Leavingsin muut jäsenet olivat hänen luottomuusikoitaan, jotka pystyivät toteuttamaan Göstan visiot ja luomaan yhtyeen uniikin soundin.

Kirja avaa yhtyeen luovaa työtä sisältä päin ja päästää lukijan kulissin syvimpään ytimeen. Leevi and the Leavings julkaisi yhteensä kuusitoista studioalbumia. Jokainen levy saa kirjassa oman lukunsa.

Vuonna 1988 ilmestynyt Häntä koipien välissä oli Leevi and the Leavingsin lopullinen läpimurtolevy, ja se on ansaitusti noussut suomirockin klassikoksi. Levyä edelsi miehistönvaihdos. Uusi rumpali löytyi, kun Rife Paananen toi työkaverinsa Nylundin studiolle. Nuori rumpali sai ensitöiseen luoda Teuvo maanteiden kuningas -kappaleen rumpukomppia.

”Gösta laittoi Niken heti tositoimiin ja koesoiton sijaan hän joutui soittamaan rumpukomppia ”Teuvoon”. Tulikaste ei ollut helppo, sillä työstettävänä oli järkälemäinen ja monikerroksinen kappale”, Nylund kertoo.

’Teuvossa’ tavoiteltiin U2-meininkiä Göstan pyynnöstä. Soinnutuksella ei tosin ole mitään tekemistä U2:n kanssa. Soitimme pohjat ilman melodiaa, ja Gösta neuvoi rumpufillien paikat.”

Kappaletta työstettiin pitkään ja hartaasti. Välillä se jätettiin lepäämään, mutta siihen palattiin muiden kappaleiden äänittämisen jälkeen.

”Teuvosta” tuli levyn kulminaatiopiste. Lopputuloksen kruunasi Karastien kehittämä mandoliiniriffi, jota ilman kappaletta olisi vaikea kuvitella.

”Biisi soitettiin ilman klikkiä, joten tempo huojuu. Pohjia tehtäessä oli mukana rummut ja 12-kielinen kitara, jolla hahmotettiin biisin rakenne. Bassokuvio on Göstan säveltämä, hän oli miettinyt sen todella tarkkaan.”

Kun pitkä urakka oli vihdoin valmis, Gösta ilmoitti, ettei hän ole tyytyväinen ja biisi pitää tehdä uudestaan.

Näin ei lopulta tapahtunut. Kirjan mukaan äänittäjä Kari Kalén sai Göstan vakuuttuneeksi, että versio on hyvä. Teuvon siivittämänä Häntä koipien välissä -levyä myytiin yli 50 000 kappaletta.

Pelkkää voittokulkua ei yhtyeen tarina ollut. Suosio alkoi hiipua 2000-luvulle tultaessa. Vuonna 2003 Hopeahääpäivä-levyä tehdessä Leevi and the Leavingsin tulevaisuus ei näyttänyt ruusuiselta.

Vain muutamia vuosia aiemmin yhtyeen kokoelmat olivat myyneet tähtitieteellisiä määriä, mutta nyt myyntikäyrät osoittivat vahvasti alaspäin. Yleisradio oli myös lakkauttanut Gösta Sundqvistin vetämän kaksituntisen Koe-eläinpuisto-ohjelman, jonka tilalle tuli tunnin mittainen Teinitalo alkuvuodesta 2003.
Kaikki tämä loi niin taloudellisia kuin taiteellisia paineita. Gösta Sundqvist päätti ratkaista asian entistä kovemmalla työnteolla
, kirjassa kerrotaan.

Muistan, että levyn ennakkotilaukset olivat todella pienet. Levy-yhtiö ei ollut oikein tyytyväinen. Gösta
oli vielä nostanut paljon ennakoita levy-yhtiöltä. Tämä loi aika kovan paineen saada hitti aikaiseksi.” Karastie muistelee.

Levyä tehtäessä oli painetta ja sen huomasi Göstan kireästä ilmeestä. Levy-yhtiöstä hoputettiin, mutta Gösta halusi jääräpäisesti tehdä levyn omaan tahtiinsa”, Paananen jatkaa.

Kirjassa seurataan yhtyeen vaiheita viime metreille saakka. Gösta Sundqvist kuoli sydänkohtaukseen kotonaan Espoossa perjantain ja lauantain 16. elokuuta 2003. Vain 46-vuotiaana kuolleen miehen elämäntyö jäi pahasti kesken.

Kursivoidut kohdat ovat Hittitehtaan tarina -kirjasta.

Leevi and the Leavings – Hittitehtaan tarina on saatavilla äänikirjana ja e-kirjana. Kuuntele näyte täältä.

Timo Kalevi Forss (s. 1967) on helsinkiläinen tietokirjailija, toimittaja ja muusikko. Forss on kirjoittanut elämäkerrat Reino Helismaasta ja Göstä Sundqvistista. Muusikkona toimii muun muassa yhtyeissä Atomic Blast ja Amurin Tiikerit. Forssin sanoituksia ovat esittäneet mm. Danny, Freud, Marx, Engels & Jung ja Muska.

Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on TwitterEmail this to someone