Kesä tuo runsaasti yleisurheilua televisioon, teemakisat koronakesän erikoismausteena

Ylen kesällä televisioimat kotimaiset yleisurheilukilpailut ovat Turun Kalevan kisojen ja Tampereen Ruotsi-ottelun ohella Paavo Nurmi Games, neljä Motonet GP-kilpailua, kaksi muutaman lajin teemakilpailua, Helsingin Tähtikilpailu sekä viestin- ja maastojuoksun SM-kilpailut.

Suomen Urheiluliiton (SUL) hallitus hyväksyi Ylen kanssa neuvotellut tv-kilpailut keskiviikon kokouksessa. TV-kilpailut käsiteltiin SUL:n hallituksessa uudelleen sen jälkeen, kun Suomen hallitus linjasi maanantaina (4.5.) kokoontumisrajoitusten muutoksista ja urheilukilpailujen sallimisesta kesäkuun 1. päivä lähtien.

Ylen televisioimat yleisurheilukilpailut alkavat 26.-27. kesäkuuta koronakesän uutuudella, kahden päivän ja yhden tapahtumapaikan tai yhden päivän ja kahden eri kisapaikan kilpailu, jossa on mukana vain muutama laji.

Kilpailupaikkoina ovat joko Tampereen seutu tai pääkaupunkiseutu. Kilpailupaikkoja ei ole vielä päätetty, eikä sitä järjestetäänkö yhdessä paikassa kilpailu kahtena päivänä vai kahdessa eri paikassa yksi kilpailu samaan aikaan”.

Toinen teemakilpailujen rupeama on 22.-23. heinäkuuta.

Motonet GP-kilpailuja järjestään alkuperäisen suunnitelman mukaan neljä. Kesäkuun alusta peruuntuneen Joensuun GP:n kilpailusarjassa korvaa Kuortane Games, joka siirtyy perinteiseltä paikaltaan juhannukselta elokuun 1. päivään.

Motonet GP -sarja alkaa Jyväskylästä 8. heinäkuuta, jatkuu Lahdessa (15.7.) ja Kuortaneella (1.8.)  ennen kuin päättyy Espoossa 5. elokuuta.

Kuortaneen ja Espoon Motonet GP-kisojen ohella elokuussa televisioidaan Paavo Nurmi Games (11.8.), Turun Kalevan kisat (13.-16.8.) ja Helsingin Tähtikisat (26.8.).

Syyskuussa Yle televisioi Tampereen Ruotsi-ottelun (4.-5.9.), Kotkan SM-viestit (12.-13.9.) ja Kurikan SM-maastot (27.9.).

YLEISURHEILUN TV-KILPAILUT 2020 (YLE)

pe-la 26.-27.6. Teemakisat, Tampereen tai Helsingin seutu

ke 8.7. Motonet GP, Jyväskylä

ke 15.7.  Motonet GP, Lahti

ke-to 22.-23.7. Teemakisat, Tampereen tai Helsingin seutu

la 1.8. Motonet GP, Kuortane

ke 5.8. Motonet GP, Espoo

ti 11.8. Paavo Nurmi Games, Turku

to-su 13.-16.8. Kalevan kisat, Turku

ke 26.8. Tähtikisat, Helsinki

la-su 4.-5.9.  Ruotsi-ottelu, Tampere

la-su 12.-13.9. SM-viestit, Kotka

su 27.9.  SM-maastot, Kurikka

(Lähde SUL, Yle)

Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on TwitterEmail this to someone