Selviytyminen – Hero Lauantai 21.7. klo 19:20 Tositapahtumiin perustuva trilleri kertoo eräästä kolmilapsisesta perheestä, joka matkustaa unelmalomalle Thaimaahan ja joutuu
Lue lisää
Siirrettävien saunojen kulttitapahtuma Teuvan Sauna-ajot heinäkuun viimeisenä viikonloppuna Teuvan Parran ulkoilualueella. Tapahtuman avaa perinteinen saunaparaati, joka järjestetään perjantaina 27. heinäkuuta
Lue lisää
Loppukesästä ja alkusyksystä Elisa Viihteessä nähdään viiden maailmalla menestystä niittäneen draamasarjan Suomen ensi-ilta. Ensimmäisenä ensi-iltansa sai The Good Doctor, jonka
Lue lisää
Yksin kotona 3 – Sub Perjantai 20.7. klo 21:00 Vuonna 1990 valmistuneessa Yksin kotona -elokuvassa ja sen ensimmäsessä jatko-osassa sankaripoika
Lue lisää
Suurtuotanto Iron Sky The Coming Race saadaan vihdoin valkokankaille tammikuun 16. päivänä, kun SF Studios julkaisee elokuvan Suomessa yli viiden tuotantovuoden jälkeen.
Lue lisää
Rautakauppias Uuno Turhapuro – presidentin vävy – Sub Torstai 19.7. klo 21:00 Vuonna 1978 valmistunut Rautakauppias Uuno Turhapuro – presidentin
Lue lisää
Kun leffassa näyttelevät Adam Sandler ja Chris Rock, katsoja tietää mitä saa. Adam Sandlerista joko pitää tai sitten ei. Sandlerin roolihahmoista irtoaa yleensä perus-virtaselle
Lue lisää
Myytinmurtajat-sarjassa nähtiin kaksi Star Wars -aiheista jaksoa. Ensimmäinen julkaistiin vuonna 2014, kaudella 13. Tähtien sota -myyteistä riitti mielenkiintoista ohjelman aihetta:
Lue lisää