Kätketty linnake – Yle Teema Fem Lauantai 4.5. klo 15:10 Vuonna 1958 valmistuneessa seikkailuelokuvan klassikossa kaksi talonpoikaa todistaa sodassa tappiolle
Lue lisää
Keväällä 2018 ensi-iltansa saanut Elisa Viihteen alkuperäissarja Sipoon herttua saa jatkoa. Toisen kauden kuvaukset käynnistyvät toukokuun puolessa välissä ja uudet
Lue lisää
HBO tiedottaa, että palkittu menestyssarja The Handmaid’s Tale jatkuu suoratoistopalvelussa kolmannen kauden myötä torstaisin 6.6. alkaen. 13-osaisen kauden kolme ensimmäistä
Lue lisää
Näyttelijä Peter Mayhew on kuollut 74-vuotiaana. Hänen perheensä kertoi suru-uutisen Twitterissä. Tiedotteen mukaan Mayhew kuoli tiistaina kotonaan Texasissa. TMZ:n mukaan
Lue lisää
Valmentaja -Nelonen Perjantai 3.5. klo 21:00 Nelosella saa tänään tv-ensi-iltansa Valmentaja, joka on elämäkertaelokuva Jari Sarasvuosta. Tuukka Temosen ohjaama elokuva
Lue lisää
Syntipukki – Yle TV1 Keskiviikko 1.5. klo 13:30 Vuonna 1937 valmistunut kotimainen komedia perustuu Agapetuksen näytelmään ja kertoo miehestä, joka
Lue lisää
Kino Suomi: Lampaansyöjät – Yle Teema Fem Tiistai 30.4. klo 21:40 Veikko Huovisen (1927–2009 samannimiseen romaaniin perustuva komediaelokuva Lampaansyöjät oli
Lue lisää