Janne ”Nacci” Tranberg kertoo uutuskirjassaan, kuinka hän huijasi lehdistöä ja jäi lopulta kiinni – poliisi paiskasi katuun ja kysyi: ”ottaako päähän…?”

Suomen etsityimmän rikollisen titteliä kantanut Janne ”Nacci” Tranberg kertoo uudessa Dead End – Päätepysäkki -kirjassaan Espanjan pakomatkastaan, kiinnijäämisestään ja Katiska-oikeudenkäynnissä saamastaan pitkästä vankeustuomiostaan.

Tranbergin aiemmin kirjoittama pakotarina Wanted – Suomen etsityimmän rikollisen tarina nousi bestselleriksi ja myi huikeita määriä erityisesti äänikirjana.

Uusi kirja alkaa siitä, kun Tranberg saapui tammikuussa 2018 Espanjaan Malágan alueelle. Maaliskuussa 2018 poliisi etsintäkuulutti hän, koska hän ei saapunut vankilaan suorittamaan 1 vuoden ja 10 kuukauden ehdotonta vankeusrangaistustaan talousrikoksista.

Tranbergia ei kiinnostanut palata Suomeen lusimaan. Hän päätti jäädä Espanjaan. Siitä alkoi vuosia kestänyt pakomatka, jota seurattiin tiivisti mediassa.

Tranbergista tehtiin kansainvälinen etsintäkuulutus. Peittääkseen jälkiään hän käynnisti hämäysoperaation. Hän matkusti Ranskan Marseilleen ja otti itsestään kuvia paikallisissa maisemissa. Hän pyrki siihen, että paikkakunta on selvitettävissä kuvista.

”Asettelin kameran sopivaan paikkaan kadulla itselaukaisin ajastettuna. Otin pari testikuvaa ja tarkastin niiden laadun, sitten oikea valokuva. Kiertelin vielä katuja ja kuvasin paikkoja, esimerkiksi kadulta niin että tarkkaan katsottuna rekisterikilvistä tiesi mistä maasta ne on otettu. Autokuvia käytin blogissani myöhemmin. Joku tarkka kommentoikin, että kuvasta pystyy päättelemään missä se on otettu, niin pitikin. Voin sanoa näin jälkikäteen”, hän kertoo kirjassaan.

Kuvat otettuaan Tranberg palasi Marbellaan. Hän kasasi palaset ja rakenteli vihjeen ja loi sähköpostin erään it-yrityksessä työskentelevän ihmisen nimiin niin, että osoite löytyi netistäkin. Hän lähetti ”kuuman vihjeen” Iltalehdelle:

”Hei, olen Marseillessa lomailemassa ja näin tämän suomalaisen etsintäkuulutetun kadulla. Nappasin tästä etsintäkuulutetusta salaa kuvan, kiinnostaako?”

Lehti tarttui syöttiin ja pari päivää myöhemmin lehdessä oli otsikko.

”Kuinka Iltalehti selvitti etsintäkuulutetun olinpaikan”. ”Se on Ranskassa, Marseillessa.

Kirja avaa hyvin pakomatkalla olevan rikollisen stressitilaa ja selvitymistaistelua. Päivittäinen elämä on vaikeaa, kun koko ajan leijuu pelko, että joku tunnistaa tai joutuu poliisin yllättävään ratsiaan.

Alkukesällä 2018 Tranberg sai järjestettyä tyttärensä vierailulle Marbellaan. Karkulaisen elämä oli seesteistä. Todellisuus kuitenkin realisoitui uima-altaalla eräänä aamupäivänä.

”Olimme uimassa ja kuluttamassa vain aikaa, makoilin altaan vieressä selaillen puhelimella jotakin suomalaista uutissivua, kun ruudun täytti oma naamani, sittemmin hyvin tunnetuksi tullut pidätyskuva. Otsikko julisti minun olevan taas etsintäkuulutettu, mutta jutun sisältöä en halunnut edes lukea. Siinä maatessa tunsin puristusta sisuksissani. Vilkaisin jostakin syystä vaistomaisesti ympärille, vaikka eihän siellä ketään ollut. Katselin tyttäreni uimista ja mietin, että voi helvetti, taasko tämä alkaa. Stressitasoni nousi sillä sekunnilla ylemmäksi.”

Tranbergin pakoilua hankaloittivat naamatatuoinnit. Ne tekivät hänestä helpommin tunnistettavan. Hän alkoi miettiä, voisiko niille tehdä jotakin. Tatuointien ottaminen oli hänelle tuttua puuhaa, poistaminen ei. Hän löysi netistä sopivan yksityissairaalan ja tilasi operaation.

”Astelin kohti sairaalan pääovea. Oli kesä 2018 kun naama ilmestyi uutisiin ja lehtiin. Kuumassa auringonpaisteessa tarkkaillen ympäristöä jatkuvasti aurinkolasien takaa lippalakki päässä. Olin tullut parinkymmenen kilometrin matkan linja-autolla lähimmälle pysäkille, josta oli sadan metrin kävely perille. Sekin tuntui ahdistavalta, kun en ollut käynyt kuukausiin kuin kaupassa muutaman kerran.”

Costa del Solin alueella poliisi ratsasi autoja päivittäin liikenneympyröissä, ja koska kaikki tiet oli rakennettu siten että joka paikkaan kuljettiin liikenneympyrän kautta et voinut välttyä ratsialta. Tämä siksi että alueella oli vahva rikollisten edustus kaikkialta Euroopasta.
Jos taas autolla joutuisi kolariin, johtaisi se automaattisesti myös ajokortin ja henkilötietojen kyselyyn sekä poliisin paikalle tulemiseen.

Pakoiluvuosiin synkkiä ajanjaksoja, jolloin hänen oli vaikea nousta sängystä ja suoriutua arkisista asioita. Tranbergin luottoystävänä oli toinen Katiska-tuomittu Niko Ranta-aho. Hän luotti Nikoon täysin.

Kesällä 2019 Tranberg hankki skootterin, jotta voisi halutessaan liikkua pidemmälle. Houkutus ottaa riskejä kasvoi salakavalasti.

Pääsin skootterilla taas merenrantaan, jossa viihdyin. Liikkumisen myötä oloni parani, mutta samalla myös uhkarohkeuteni palasi. Aloin taas olla liian täynnä itseäni ja voittamattomuuttani, että tulin välinpitämättömäksi ja tyhmäksi. Etsijöiden kone puski koko ajan eteenpäin armotta enkä aina sitä muistanut.”

Tranbergin kohtalo sinetöityi eräänä päivänä hänen lähdettyä pyöräilemään. Astuessaan kadulle hän aisti, että jokin on pielessä. Niin olikin.

Sitten, yhtäkkiä, lähdin lentoon! Joku iski kauhealla voimalla minuun. Paiskauduin naama edellä betonille. Polkupyörä lensi kaaressa monta metriä, puhelin perässä polkupyörän suuntaan. Samaan aikaan kuului kovaa huutoa, josta sain selvää vain sanan POLICIA! POLICIA.”

Ympärillä oli kymmenen siviiliasuista poliisimiestä. Tranberg oli jäänyt kiinni.

Iskuja tuli lisää enkä tajunnut mitä minulta kysyttiin huutamalla. Saatanan saatana, pään sisällä takoi jo ankara vitutus. Se sivuutti kaiken ympärillä olevan hetkeksi.

Hänet raahattiin Tikitano-nimisen ravintolan terassin editse, jossa hän useasti tapasi syödä. Juuri nyt tässä paikassa ja tällä hetkellä pöydän vieressä liekitetty kala oli enää kaukainen muisto. Samoin eilinen mojito terassin pehmeässä tuolissa.

Yksi poliiseista kysyi, ”ottaako päähän kun jäit kiinni?” Mitä tuohon vastaamaan. Otti päähän. Raskaasti.

Tuomio jutussa annettiin 8.4. 2021. Tranberg tuomittiin 12 vuoden ja 11 kuukauden ehdottomaan vankeusrangaistukseen. Katiska-oikeudenkäynti jatkuu Helsingin hovioikeudessa keväällä 2022.

Kursivoidut kohdat ovat kirjasta Dead End – päätepysäkki.

Dead End – päätepysäkki on saatavilla myös Jukka Pitkäsen lukemana äänikirjana.

Janne ”Nacci” Tranberg on moottoripyöräjengi Cannonballin entisiä johtohahmoja, joka etsintäkuulutettiin alun perin talous­rikossyytteiden perusteella. Tranberg pakeni syytteitään Etelä-Eurooppaan, jossa hän piilotteli etsintäkuulutettuna useita vuosia.

Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on TwitterEmail this to someone