Ilkka Villi tekee väkevän roolin Poikani Joel -trillerissä – äänikirjojen lukemisesta urkeni uusi ura

Ilkka Villi esittää Poikani Joel -sarjassa tragedian keskelle joutuvaa uusperheen isää. Freelance-näyttelijä on saanut mieluisaa työtä myös äänikirjojen lukijana.

Ilkka Villi tunnetaan monista elokuvista ja televisiosarjoista. Hän on tullut tunnetuksi myös Alan Wake -videopelin päähenkilön näyttelijänä, joka myös on vaatinut suuren määrän työtä ja ammatitaitoa.

Elisa Viihde Viaplayn uudessa Poikani Joel -sarjassa Ilkka Villi esittää Lauria, joka pyörittää uusperhettä uuden naisystävänsä Roosan (Laura Malmivaaran) kanssa. Yhtäkkiä perheen elämä muuttuu traagisesti, kun Roosan poikaa Joelia (Alex Laine) epäillään henkirikoksesta.

Kaksiosaisessa sarjassa rikosta ei lähestytä perinteiseen tapaan poliisityön kautta, vaan keskiössä ovat sen vaikutukset perhesuhteisiin.

”Poliisi etäännyttää teon faktoiksi ja ratkaisuiksi, mutta vanhemmilla ei ole sitä mahdollisuutta. Heille kaikesta aiheutuu vain mieletön tunnemyrsky. Vahva tarina vyöryy kuvainnollisesti katsojan iholle, koska rikos esitetään uudesta kulmasta, perheen sisältä.”, Ilkka Villi kuvailee.

Sarja herättää ajatuksia, joita Villi kertoo käyvänsä itsekin läpi vanhempana. Väkevää roolihahmoaan Lauria hän kuvailee tavalliseksi perheenisäksi, joka joutuu yhtäkkiä keskelle poikkeuksellista tilannetta.

Joelia (Alex Laine) epäillään nuoren tytön surmasta. Äiti (Laura Malmivaara) ja isäpuoli (Ilkka Villi) koettavat selvitä karmeasta tilanteesta kaikin keinoin.

Kaksiosainen Poikani Joel vastaa kestoltaan pitkää elokuvaa. Villin mukaan lyhyemmän keston myötä sarjassa ollaan koko ajan asian ytimessä.

”Monesti käy niin, että sarjan kaksi ensimmäistä jaksoa nappaavat hyvin, mutta sen jälkeen tulee pari löysää jaksoa, eli maailma ja idea eivät kanna loppuun saakka. Samankaltainen huijattu olo saattaa tulla silloin, jos on lukenut 500-sivuisen kirjan ja huomaakin, että se on tehty heppoisen idean päälle. Oli tarina kerrottu millä tavoin tahansa, sen pitäisi olla teeman ja idean kokoinen”, Villi sanoo.

Viime aikoina hän on tullu tutuksi myös äänikirjojen lukijana. Hänen lukemiinsa kirjoihin lukeutuu suosittuja teoksia aina John Grishamin ja Christy Lefterin romaaneista Dave Grohlin ja Matti Pellonpään elämäkertoihin ja Mikkö Hyppösen Internet-tietokirjaan.

Villi aloitti äänikirjojen lukemisen hieman ennen koronapandemiaa, mutta poikkeusolojen myötä, kun muut elokuva- ja tv-tuotannot keskeytyivät, siitä tuli hetkeksi hänen päätyönsä.

Kun muut näyttelijän työt seisahtuivat, äänikirjoja pystyi lukemaan turvallisesti kopissa itsekseen.

”Se on ollut mieluisaa työtä, koska luen muutenkin paljon. Samalla olen lukenut paljon sellaisia kirjoja, joita en olisi muuten lukenut. Sen myötä mieleni on avartunut ja sivistynyt entisestään.”

Villin mukaan äänikirjojen lukeminen on opittava tekemällä, oman itsensä kautta.

”Se on oma maailmansa. Jos luen 600-sivuista kirjaa, en pysty ottamaan muunlaista lähestymistapaa kuin lukea itseni kautta. Kun kirjaa lukee ensimmäistä kertaa, se on samalla oivaltamista ja löytämistä myös itselleni. Toki tyylitajun, lukemisen sävyn, lauseen mitan ja rytmin on löydyttävä jo kirjan alussa”, Villi kuvailee prosessia.

Äänikirjojen suosio on kasvanut räjähdysmäisesti viimeisen viiden vuoden aikana. Suosion myötä yhä useampi näyttelijä lukee äänikirjoja sivutyönään.

Villin mukaan lukeminen sopii freelancerin palettiin, koska lukemissessiot ovat helposti sovittavissa. Hän saa tarjouksia luettavista kirjoista, ja jos aikataulut sen sallivat, hän tarttuu työhön. Toimeksiannot on toteutettava useimmiten nopealla aikataululla. Äänikirjoja julkaistaan nykyisin lähes poikkeuksetta samanaikaisesti fyysisten kirjojen kanssa.

Villi on saanut toistaiseksi vähän palautetta lukemistaan kirjoista. Hän on kuullut, että jotkut kuulijat saattavat valita kirjojaan sen mukaan, kuka sen on lukenut.

”Lukijoiden joukossa on Jukka Pitkäsen ja Krista Putkonen-Örnin kaltaisia staroja, joiden kanssa kuulivat tahtovat viettää aikaansa. Sekin kertoo siitä, että äänikirja on omanlaisensa juttu. Vaikka tarkoitus on, että lukiessa ei tulkita, niin silti äänikirja on jonkun näkemys ja se tarjoaa jonkun kulman.”

Vapaa-ajallaan Villi kuuntelee äänikirjoja lähinnä lastensa kanssa. Toisinaan hän saattaa kuunnella äänikirjaa tai podcastia saadakseen unen päästä kiinni.

”Seuraavana aamuna on sitten mietittävä, että mihin saakka kirjaa on kelattava takaisin”, hän naurahtaa.

Poikani Joel katsottavissa Elisa Viihde Viaplayssa 17.4. alkaen.

Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on TwitterEmail this to someone